Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 19. lyhty.
Tapsamobiilin takalamput ovat olleet hajalla pari viikkoa. Ainakin! Silloin ystävällinen kanssa-asiakas lähi-Lidlistä tuli kertomaan, että autoni takavalot eivät pala. Kiitin tiedosta, ja päätin hetimmiten korjata ne. Siitä on siis kaksi viikkoa.
No olihan auto toki useita päiviä telakallakin tässä välissä, mutta tänään sain aikaiseksi - 19. päivän suoritukseksi - tehdä asialle jotakin. Ajoin kiesit työpaikkani parkkikellariin, avasin kotelot ja kaivoin toisen sammuneista polttimoista esille. Se mukanani lampsin jalkaisin lähibensikselle uusia ostamaan. Ei ihan samoja löytynyt, mutta melkein.
Palasin takaisin, vaihdoin toisen lampuista - vähän tarvitsi väkivaltaa, se kun ei aivan sopinut kantaansa. Eikä se uusi lamppu sitten syttynytkään, harmistuksen hanhihäkki. (Syy ei kuitenkaan ollut siinä, että lamput olivat vähän erilaisia). Seuraavaksi tarkistin sulakkeet. Niiden etsimiseen menikin tovi. Ehdin turhaan purkaa pari sulakerasialta näyttävää koteloa kojelaudan alta, ennen kuin äkkäsin oikean rasian konepellin alta. Mutta ei niistäkään mikään ollut kärähtänyt. Mikä nyt neuvoksi Niskavuori?
Kotikonstit kun loppuvat, niin turvaudutaan ammattilaisten apuun. Ajelin pimeällä biililläni taas Konalaan (onneksi jarruvalot sentään toimivat, jotta ei se reissu nyt niin hirmu vaarallinen ollut), bongaileman korjaamoja. Pari sopivan näköistä pajaa löytyikin. Kiinnihän ne jo olivat, mutta soittelen maanantaiaamuna, jos vaikka heti aamusta saisin menopelin menokelpoiseksi.
Romuista autoista tuli mieleeni pieni muistelo. Ostin 18-vuotiaana Hirmuisen 1.9 l Asconan. Se oli aina rikki ja muutenkin varsinainen viritelmä. Purin sen konepellin alustan pariin kertaan silkkaa uteliaisuuttani, ja korjailin kuin MacGyver ikään. Jossakin vaiheessa kojelauta oli kokonaisen viikon irti paikoiltaan, ja esimerkiksi ratti oli tuolloin sidottu kiinni narulla. Virranjakajan pyörtimen korvasin eräälle reissulle huopanaulalla. Kerran irrotin raidetangot etupäästä, kun en päässyt muuten käsiksi pakosarjoihin. Tuloksena oli, että eturenkaissa aurauskulma muuttuu parin asteen harauskulmaksi. Ajo yli 60 km/h nopeuksissa oli kuin marmorikuulilla luistelua. Ja vain kerran sain sakkoja ajokelvottomalla ajoneuvolla ajamisesta. Silloin siinä oli sentään vielä katsastuskin voimassa. Muut kun tyytyivät karvanoppiin, niin minä viritin Asconaan sisälle punaiset pornohalogeenivalot.
Jaa jaa, Hirmusta riittää juttuja useampaankin merkintään. Palailen asiaan tuonnempana.
perjantai 19. joulukuuta 2008
tiistai 16. joulukuuta 2008
Unta kuulaan
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 16. höyhentyyny.
Meillä on töissä meneillään jonkinlainen Voi hyvin –kampanja. Yhtenä teemana on aivojen hyvinvointi. Aivojen hyvinvointia tutkiva konsultti piti luennon, josta en sinänsä kauheasti muista. Mutta hän neuvoi ensimmäisen tunnin aikana ainakin neljällä eri tavalla, että nukkukaa tarpeeksi. Se on parasta mitä voitte aivoillenne tehdä. Shakinpeluu on hyvästä myös, mutta tärkeämpää on levätä. Jatkuva dokaaminen on pahasta, mutta jatkuva valvominen on vielä pahempaa.
Niinpä otin opikseni ja lisäsin yöuniini tunnin. Hetkeksi. Nyt jo on ote alkanut lipsua. 16. päivän suorituksekseni korjaan unirytmini uudelleen. Aion vuoden loppuun saakka olla nukkumassa saman vuorokauden aikana, kuin olen herännytkin. Vain jouluaatto tehköön poikkeuksen.
Unen saannin varmistan kehittämällä nukkumaanmenoon rutiineja. Kofeiiniton teekupponen laitetaan porisemaan puoli kaksitoista, jne. Saa nähdä mitä muuta keksin, hampaiden harjausta kellon tarkkuudella?
Meillä on töissä meneillään jonkinlainen Voi hyvin –kampanja. Yhtenä teemana on aivojen hyvinvointi. Aivojen hyvinvointia tutkiva konsultti piti luennon, josta en sinänsä kauheasti muista. Mutta hän neuvoi ensimmäisen tunnin aikana ainakin neljällä eri tavalla, että nukkukaa tarpeeksi. Se on parasta mitä voitte aivoillenne tehdä. Shakinpeluu on hyvästä myös, mutta tärkeämpää on levätä. Jatkuva dokaaminen on pahasta, mutta jatkuva valvominen on vielä pahempaa.
Niinpä otin opikseni ja lisäsin yöuniini tunnin. Hetkeksi. Nyt jo on ote alkanut lipsua. 16. päivän suorituksekseni korjaan unirytmini uudelleen. Aion vuoden loppuun saakka olla nukkumassa saman vuorokauden aikana, kuin olen herännytkin. Vain jouluaatto tehköön poikkeuksen.
Unen saannin varmistan kehittämällä nukkumaanmenoon rutiineja. Kofeiiniton teekupponen laitetaan porisemaan puoli kaksitoista, jne. Saa nähdä mitä muuta keksin, hampaiden harjausta kellon tarkkuudella?
maanantai 8. joulukuuta 2008
Isänmaa kutsuu
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 8. Suomen lippu.
Lähden viikoksi sotaan. Odotattehan ikuisesti jos en palaa koskaan...
eiku miten se nyt meni. Koski 08, TJ 8.
Lähden viikoksi sotaan. Odotattehan ikuisesti jos en palaa koskaan...
eiku miten se nyt meni. Koski 08, TJ 8.
sunnuntai 7. joulukuuta 2008
Anna mulle piiskaa
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 7. piiska.
Mitä Joulupukki tuo kiltille scifistille? Piiskaa! Nimittäin mattopiiskaa. Minulla ei ollut sellaista, joten jouduin tamppaaman mattoni (7. päivän suoritus) harjanvarrella.
Ei uskoisi, mikä tomu niistä lähti. Kaksi mattoa, 80 cm leveitä, toinen 180 cm ja toinen 150 cm pitkä. Käärin ne yhteen rullaan ja kannoin mattotelineelle. Jo rullaa avatessani aloin aavistaa miten paljon törkyä niissä olikaan. Sitä mukaa kun vedin pötkylää auki, loppurullasta tupsahti pölypilvi kuin merirosvokanuunasta ikään. Ja voi sitä pölyn määrää, kun vihdoin aloitin varsinasen paukuttamisen.
Aivan hävetti ajatuskin, miten naapurit katsoivat ikkunasta, kuinka se yläkerran outo hämy virittää mattotelineellä nuotiota. Paksu savu nousee jo! Piiskasin matot kuitenkin loppuun. Musta takkini oli homman jäljiltä ihan harmaa. Pakko se on uskoa, imuri ei puhdista mattoja kuin ihan pinnasta. Tamppauksesta tulee vastedes osa rutiinejani. Eihän homma oikeasti vienyt tuollaisten pikkumattojen kanssa lattialta lattialle kuin ehkä varttitunnin.
Kävin myös toistamiseen uimassa. Nyt oli meno ihan eri planeetalla, kuin viimeksi. Kuin Drexelin vesimaailmassa. Ensimmäisen kerran räpiköinti oli enää vain paha muisto. Laitoin altaaseen mennessäni varmuudeksi jonkinlaisen kelluntavyön, tai mikä lie se olikaan, ympärilleni. Sen turvin saatoin uida täysin rennosti. Eikä mennyt montaa allasväliä, kun uinti loksahti itsestään taas vanhaan tuttuun rytmiinsä. Hapen haukkomisesta ei ollut enää tietoakaan. Kelluntavyö muuttui ylimääräiseksi vedenvastukseksi, saatoin heittää sen altaanreunalle.
Kyse ei alunperinkään oikeasti ollut hapenoton heikkoudesta, vaan jännittämisen tuomasta eräänlaisesta hyperventiloinnista. En viimeksi malttanut puhaltaa uloshengityksessä keuhkojani tyhjäksi, kun oli niin hätä vetää lisää ilmaa sisuksiin. Eihän sellaisesta tule kuin happivajausta. Nyt, kun sain vanhan tutun rytmin päälle, uinti sujui kuin entisaikaan.
Kuntoni on toki heikko, joten jouduin pitämään lyhyitä taukoja aina edestakaisen allasvälin jälkeen, mutta se on ihan normaalia. Uintinopeuteni on edelleen aika reipas (tauot tietty hidastavat kokonaisuutta), mutta nyt kuntoilu tuntui siellä missä pitääkin, lihaksistossa, ei keuhkoissa. Saatoin uida itseni uuvuksiin ilman haukkomista. Tuli tosi mahtava olo, ei ihme että tätä joskus harrastin enemmänkin. Ja takuulla tästä vielä jatkan.
Mitä Joulupukki tuo kiltille scifistille? Piiskaa! Nimittäin mattopiiskaa. Minulla ei ollut sellaista, joten jouduin tamppaaman mattoni (7. päivän suoritus) harjanvarrella.
Ei uskoisi, mikä tomu niistä lähti. Kaksi mattoa, 80 cm leveitä, toinen 180 cm ja toinen 150 cm pitkä. Käärin ne yhteen rullaan ja kannoin mattotelineelle. Jo rullaa avatessani aloin aavistaa miten paljon törkyä niissä olikaan. Sitä mukaa kun vedin pötkylää auki, loppurullasta tupsahti pölypilvi kuin merirosvokanuunasta ikään. Ja voi sitä pölyn määrää, kun vihdoin aloitin varsinasen paukuttamisen.
Aivan hävetti ajatuskin, miten naapurit katsoivat ikkunasta, kuinka se yläkerran outo hämy virittää mattotelineellä nuotiota. Paksu savu nousee jo! Piiskasin matot kuitenkin loppuun. Musta takkini oli homman jäljiltä ihan harmaa. Pakko se on uskoa, imuri ei puhdista mattoja kuin ihan pinnasta. Tamppauksesta tulee vastedes osa rutiinejani. Eihän homma oikeasti vienyt tuollaisten pikkumattojen kanssa lattialta lattialle kuin ehkä varttitunnin.
Kävin myös toistamiseen uimassa. Nyt oli meno ihan eri planeetalla, kuin viimeksi. Kuin Drexelin vesimaailmassa. Ensimmäisen kerran räpiköinti oli enää vain paha muisto. Laitoin altaaseen mennessäni varmuudeksi jonkinlaisen kelluntavyön, tai mikä lie se olikaan, ympärilleni. Sen turvin saatoin uida täysin rennosti. Eikä mennyt montaa allasväliä, kun uinti loksahti itsestään taas vanhaan tuttuun rytmiinsä. Hapen haukkomisesta ei ollut enää tietoakaan. Kelluntavyö muuttui ylimääräiseksi vedenvastukseksi, saatoin heittää sen altaanreunalle.
Kyse ei alunperinkään oikeasti ollut hapenoton heikkoudesta, vaan jännittämisen tuomasta eräänlaisesta hyperventiloinnista. En viimeksi malttanut puhaltaa uloshengityksessä keuhkojani tyhjäksi, kun oli niin hätä vetää lisää ilmaa sisuksiin. Eihän sellaisesta tule kuin happivajausta. Nyt, kun sain vanhan tutun rytmin päälle, uinti sujui kuin entisaikaan.
Kuntoni on toki heikko, joten jouduin pitämään lyhyitä taukoja aina edestakaisen allasvälin jälkeen, mutta se on ihan normaalia. Uintinopeuteni on edelleen aika reipas (tauot tietty hidastavat kokonaisuutta), mutta nyt kuntoilu tuntui siellä missä pitääkin, lihaksistossa, ei keuhkoissa. Saatoin uida itseni uuvuksiin ilman haukkomista. Tuli tosi mahtava olo, ei ihme että tätä joskus harrastin enemmänkin. Ja takuulla tästä vielä jatkan.
lauantai 6. joulukuuta 2008
Kuudes päivä
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 6. Samu Sirkan joulutervehdys.
Hankin joitakin kuukausia sitten kakkostelkkarin, josta oli tarkoitus tulla lapsille oma DVD telkku. Ihan sitä varten, että ei tulisi riitoja katselusta. Toista tv-kanavaa sillä ei saanut katsottua, koska ensinnäkään minulla ei ole toista digiboxia, ja toisekseen talon johdotus on aika vanhaa, ja vain yhteen huoneeseen tulee antenniverkko.
Verkon laajennus ei sinänsä olisi kuin johdon oston päässä, minulla on vanhastaan jakorasia ja jopa signaalinvahvistin varastossa. Mutta kun se telkku ei oikein mahtunut mihinkään. Niinpä päivän 6. suorituksena vein sen kaverilleni, jolle on siitä paremmin hyötyä.
Omassa asunnossani tilan vapautuminen on vallan mainiota. Tuli samalla vähän vahingossa siivottuakin. Vaikka uskonkin, että asuntoni on normaalistikin siistimpi, kuin poikamiesasunnot yleensä.
Hrmm… huomenna tamppaan ne matot, jos ei kokopäivää sada.
Hyvää Itsenäisyyspäivää blogini lukijoille.
Hankin joitakin kuukausia sitten kakkostelkkarin, josta oli tarkoitus tulla lapsille oma DVD telkku. Ihan sitä varten, että ei tulisi riitoja katselusta. Toista tv-kanavaa sillä ei saanut katsottua, koska ensinnäkään minulla ei ole toista digiboxia, ja toisekseen talon johdotus on aika vanhaa, ja vain yhteen huoneeseen tulee antenniverkko.
Verkon laajennus ei sinänsä olisi kuin johdon oston päässä, minulla on vanhastaan jakorasia ja jopa signaalinvahvistin varastossa. Mutta kun se telkku ei oikein mahtunut mihinkään. Niinpä päivän 6. suorituksena vein sen kaverilleni, jolle on siitä paremmin hyötyä.
Omassa asunnossani tilan vapautuminen on vallan mainiota. Tuli samalla vähän vahingossa siivottuakin. Vaikka uskonkin, että asuntoni on normaalistikin siistimpi, kuin poikamiesasunnot yleensä.
Hrmm… huomenna tamppaan ne matot, jos ei kokopäivää sada.
Hyvää Itsenäisyyspäivää blogini lukijoille.
Enemmän tissejä kuin Tähtivaeltajassa
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 5. piirustustussi.
Hoidin 5. päivän suoritukseksi rästiin jäänyttä Maketin albumin markkinointia. Niiden yksityiskohtia en julkisesti halua esitellä, mutta se voitaneen sanoa, että esimerkiksi Espoon kirjastoista albbari tulee lähiaikoina löytymään.
Albbaria on muutenkin myynnissä. Tuon sovittuihin scifitilaisuuksiin tai toimitan postitse. Ilmoitelkaa minulle. 10 € kappale + 2 € jos postitetaan.
Maketin – Makea mahan täydeltä
Legendaarisen Julkku- ja Escapepiirtäjän Markku Salosen uran varrelta kerätty 58 s. albumillinen scifi- ja fantasiasarjakuvaa ja pilapiirroksia.
Uusinta uutta – hervoton satiiri TV-sarjasta Safiiri ja Teräs
Ikimuistettavia paloja Julkusta vuosien takaa
Lisäksi mm.
-uran alkuajoilta, pitkä Nix-Outlive 1977
-Mike Sewage lyhäreitä 1988-1992
-kaikkien aikojen ROPE-sarjakuva Peluri 1988
-Antero Tappaja-asteroidi 2005
-parapsykologinen trilleri Haamu vs. Medio Corps
-Stendek: Pitkä-Horst yllättää (Vihdoinkin, kuka on Stendek!)
ja paljon muuta 50-vuotta täyttävän piirtäjän juhla-albumista.
Vain valikoiduista sarjakuvaliikkeistä
ja tilaamalla tapio. ranta-aho (miu) pp. inet. fi
10 € ja postitse toimitettaessa + 2 €. Tuon myös
sopimuksen mukaan Helsingin scifi- tai sarjakuvatapahtumiin. Tätä et löydä marketeista.
Kustantaja Espoon science ficion- ja fantasiaseura ESC
Nappaa omasi ennen kuin sinut napataan.
Hoidin 5. päivän suoritukseksi rästiin jäänyttä Maketin albumin markkinointia. Niiden yksityiskohtia en julkisesti halua esitellä, mutta se voitaneen sanoa, että esimerkiksi Espoon kirjastoista albbari tulee lähiaikoina löytymään.
Albbaria on muutenkin myynnissä. Tuon sovittuihin scifitilaisuuksiin tai toimitan postitse. Ilmoitelkaa minulle. 10 € kappale + 2 € jos postitetaan.
Maketin – Makea mahan täydeltä
Legendaarisen Julkku- ja Escapepiirtäjän Markku Salosen uran varrelta kerätty 58 s. albumillinen scifi- ja fantasiasarjakuvaa ja pilapiirroksia.
Uusinta uutta – hervoton satiiri TV-sarjasta Safiiri ja Teräs
Ikimuistettavia paloja Julkusta vuosien takaa
Lisäksi mm.
-uran alkuajoilta, pitkä Nix-Outlive 1977
-Mike Sewage lyhäreitä 1988-1992
-kaikkien aikojen ROPE-sarjakuva Peluri 1988
-Antero Tappaja-asteroidi 2005
-parapsykologinen trilleri Haamu vs. Medio Corps
-Stendek: Pitkä-Horst yllättää (Vihdoinkin, kuka on Stendek!)
ja paljon muuta 50-vuotta täyttävän piirtäjän juhla-albumista.
Vain valikoiduista sarjakuvaliikkeistä
ja tilaamalla tapio. ranta-aho (miu) pp. inet. fi
10 € ja postitse toimitettaessa + 2 €. Tuon myös
sopimuksen mukaan Helsingin scifi- tai sarjakuvatapahtumiin. Tätä et löydä marketeista.
Kustantaja Espoon science ficion- ja fantasiaseura ESC
Nappaa omasi ennen kuin sinut napataan.
torstai 4. joulukuuta 2008
Neljäntenä päivänä lukemaan
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 4. kirja.
Minun tulee luettua aivan käsittämättömän vähän, etenkin huomioon ottaen harrastukseni. Mutta sen verran taidan olla ADHD, että minun on vaikeaa keskittyä kirjan mittaiseen haasteeseen.
Toisaalta keskustelin aiheesta yhden tutun psykiatrin kanssa (siis ihan small talkia oluen ääressä ;), hänellä on samanlainen ongelma. Hän tiesi kertoa, että lukeminen on aivoille kaksivaiheinen prosessi, ja aivojen tavat suoriutua niistä poikkeavat kovasti toisistaan. Ensinnäkin aivojen pitää tunnistaa kirjaimet lauseiksi, ja toiseksi ymmärtää lauseiden sisältö. Ja näiden yhteensovittamisesta niitä eroja löytyy.
Nopeat lukijat pystyvät prosessoimaan molempia simultaanisti, eli tekstin ja sen sisällön ymmärtäminen tapahtuu samanaikaisesti. Tällaiset ihmiset voivat lukea varsin häiriintymättä melkein missä vain. Kun taas toisilla (kuten minulla) nämä eivät tapahdu lainkaan samanaikaisesti. Ensin aivot tunnistavat tekstin, ja sen JÄLKEEN vielä selvittävät tekstin sisällön. Ensinnäkin lukeminen on hitaampaa. Toiseksi (ja tämä on se pahempi) lukurytmi häiriintyy tavattoman helposti, ajatus karkaa pienestäkin virikkeestä, ja kertomuksen sisältöön uppoaminen jää helposti vallan pinnalliseksi. Joskus unohdunkin mekaanisesti lukemaan tekstiä sivutolkulla, ilman että ymmärrän sitä lainkaan. Muutenkin hidasta lukemista pitää sitten toistaa hyppäämällä tarpeeksi monta sivua takaisinpäin. Lukeminen on haaste sekä lukijalle, että myös kirjalle, jonka todella täytyy jatkuvasti lunastaa paikkansa lukijan kourassa. Toisaalta hyvä kirja vastaavasti sitten palkitseekin ruhtinaallisesti.
No tätä yhteensovitusta voi kyllä lukemalla harjoittaa. Niinpä aionkin luukun 4. toimeksi tarttua yhteen aivan erityiseen kirjamessuilta hankittuun kirjaan, johon pääsyä olen kyllä varsin innolla jo odotellutkin; Tiina Raevaaran ”Eräänä päivänä tyhjä taivas”.
Ja vielä ennen kuin vuosi vaihtuu, aion nautiskella muutakin uutta kotimaista, Jani Saxellin ”Huomispäivän vartijat” ja J. Pekka Mäkelän ”Nedut” odottavat seuraavina. Kolme kirjaa kuussa on minulle (etenkin kesäloman ulkopuolella) varsin harvinaista.
Minun tulee luettua aivan käsittämättömän vähän, etenkin huomioon ottaen harrastukseni. Mutta sen verran taidan olla ADHD, että minun on vaikeaa keskittyä kirjan mittaiseen haasteeseen.
Toisaalta keskustelin aiheesta yhden tutun psykiatrin kanssa (siis ihan small talkia oluen ääressä ;), hänellä on samanlainen ongelma. Hän tiesi kertoa, että lukeminen on aivoille kaksivaiheinen prosessi, ja aivojen tavat suoriutua niistä poikkeavat kovasti toisistaan. Ensinnäkin aivojen pitää tunnistaa kirjaimet lauseiksi, ja toiseksi ymmärtää lauseiden sisältö. Ja näiden yhteensovittamisesta niitä eroja löytyy.
Nopeat lukijat pystyvät prosessoimaan molempia simultaanisti, eli tekstin ja sen sisällön ymmärtäminen tapahtuu samanaikaisesti. Tällaiset ihmiset voivat lukea varsin häiriintymättä melkein missä vain. Kun taas toisilla (kuten minulla) nämä eivät tapahdu lainkaan samanaikaisesti. Ensin aivot tunnistavat tekstin, ja sen JÄLKEEN vielä selvittävät tekstin sisällön. Ensinnäkin lukeminen on hitaampaa. Toiseksi (ja tämä on se pahempi) lukurytmi häiriintyy tavattoman helposti, ajatus karkaa pienestäkin virikkeestä, ja kertomuksen sisältöön uppoaminen jää helposti vallan pinnalliseksi. Joskus unohdunkin mekaanisesti lukemaan tekstiä sivutolkulla, ilman että ymmärrän sitä lainkaan. Muutenkin hidasta lukemista pitää sitten toistaa hyppäämällä tarpeeksi monta sivua takaisinpäin. Lukeminen on haaste sekä lukijalle, että myös kirjalle, jonka todella täytyy jatkuvasti lunastaa paikkansa lukijan kourassa. Toisaalta hyvä kirja vastaavasti sitten palkitseekin ruhtinaallisesti.
No tätä yhteensovitusta voi kyllä lukemalla harjoittaa. Niinpä aionkin luukun 4. toimeksi tarttua yhteen aivan erityiseen kirjamessuilta hankittuun kirjaan, johon pääsyä olen kyllä varsin innolla jo odotellutkin; Tiina Raevaaran ”Eräänä päivänä tyhjä taivas”.
Ja vielä ennen kuin vuosi vaihtuu, aion nautiskella muutakin uutta kotimaista, Jani Saxellin ”Huomispäivän vartijat” ja J. Pekka Mäkelän ”Nedut” odottavat seuraavina. Kolme kirjaa kuussa on minulle (etenkin kesäloman ulkopuolella) varsin harvinaista.
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Kolmannen päivän taidepäljäys
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 3. kumiankka.
Ostin jonkin aikaa sitten vanhan rikkinäisen lasten kuvakirjan (kooltaan vajaa A3) vuodelta 1937. Kirjassa on kaikki sivut irti, ja yksi jopa puuttuu. Mutta kuvat ovat kokosivun kokoisia upeita maalauksia. 3. päivän puuhasteluksi kehystin ja ripustin seinälle yhden. Siinä Setä Aaron istuu huonelaivansa kannella löyhimässä ja päivää paistattelemassa.
Jos ovat kuvat upeita, niin ovat kyllä väritkin. Kirkkaita, jopa räikeitä, kuin juuri olisi maalattu. Ei tällaisia tänä päivänä enää tehdä, kun kaikki nillittävät kunnollisten väriaineiden (elohopeasulfidien, arseeniasetaattien ja lyijykarbonaattien) mukamas vaarallisuudesta. Pyh sanon minä.
Asetin kuvan toisen vanhan kuvatuksen viereen. Se on Seura -lehden takakansi lokakuulta 1936. Siinä on sarjallinen kuvia, jotka kertovat äkkipikaisesta herra Lampisesta.
Jos olette joskus ihmetelleet, miksi Akulla on merimiesasu, niin tässä kuvassa on selitys. Aku asui ihan ensimmäisissä esiintymissään asuntolaivassa, tai "huonelaivassa", kuten kuvateksti kertoo. Nämä kaksi kuvaa lienevät Akun ensimmäiset painetut esiintymiset Suomessa. Piirroselokuva "Viisas Kana Kananen" (1934) on saattanut pyöriä teattereissa ennen näitäkin.
Ostin jonkin aikaa sitten vanhan rikkinäisen lasten kuvakirjan (kooltaan vajaa A3) vuodelta 1937. Kirjassa on kaikki sivut irti, ja yksi jopa puuttuu. Mutta kuvat ovat kokosivun kokoisia upeita maalauksia. 3. päivän puuhasteluksi kehystin ja ripustin seinälle yhden. Siinä Setä Aaron istuu huonelaivansa kannella löyhimässä ja päivää paistattelemassa.
Jos ovat kuvat upeita, niin ovat kyllä väritkin. Kirkkaita, jopa räikeitä, kuin juuri olisi maalattu. Ei tällaisia tänä päivänä enää tehdä, kun kaikki nillittävät kunnollisten väriaineiden (elohopeasulfidien, arseeniasetaattien ja lyijykarbonaattien) mukamas vaarallisuudesta. Pyh sanon minä.
Asetin kuvan toisen vanhan kuvatuksen viereen. Se on Seura -lehden takakansi lokakuulta 1936. Siinä on sarjallinen kuvia, jotka kertovat äkkipikaisesta herra Lampisesta.
Jos olette joskus ihmetelleet, miksi Akulla on merimiesasu, niin tässä kuvassa on selitys. Aku asui ihan ensimmäisissä esiintymissään asuntolaivassa, tai "huonelaivassa", kuten kuvateksti kertoo. Nämä kaksi kuvaa lienevät Akun ensimmäiset painetut esiintymiset Suomessa. Piirroselokuva "Viisas Kana Kananen" (1934) on saattanut pyöriä teattereissa ennen näitäkin.
tiistai 2. joulukuuta 2008
Päivä kaksi
Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 2. värikäs uimarengas.
Sain puolitoistavuotta sitten nipun liikuntaseteleitä. Niiden käyttöaika loppuu tämän vuoden kuluessa.
2. päivän suorituksena meninkin Tapiolan uimahalliin, ostin seteleillä 10 x sarjalipun ja kävin päälle vielä uimassa.
Vaan kylläpä minulla on heikko kunto. Happi loppui ensimmäisen kerran jo 10 metrin kohdalla. Oli pakko tarrautua altaanreunaan ja pysähtyä huohottamaan. Hapenottokykyni on aivan nollassa. Ja minulla kun on vielä se ongelma, että minä en kellu (uskokaa pois, minä en kellu, normaalit ihmiset kyllä kelluu), joten joudun pysyttelemään liikkeellä pinnalla pysyäkseni. Vuosien uimatauon jälkeen eivät lihakset oikein toimineet niin koordinoidusti, kuin takavuosina ja homma meni ihan räpiköinniksi.
Ihan muutama vuosi (no kymmenen vuotta) sitten tapasin käydä kerran pari viikossa vetäisemässä uimahallissa reilun kilsan lenkkejä ruokatuntisin ja viikonloppuisin. Aloitin kilsan lenkeillä, mutta kun uimataidon myötä uinti itsestään nopeutui, ja treeni tavallaan helpottui, niin päätinkin uida puolen tunnin lenkkejä. Pituutta kertyi loppuajasta 1100-1200 m. Ei mitään huippu-urheilijan tuloksia, mutta tavalliselle sohvaperunalle aika mukavasti. Ja nuo lenkit olivat vielä virkistäviä!
Onneksi tänäänkin loppuajasta vähän suoritus/hengitysrytmi alkoi löytyä, ja pääsin läpi 25 m allasvälin kerrallaan. En kyllä yhteensä montaa väliä saanut kasaan. Ennen ensikertaa (vielä tällä viikolla) teen jokin hapenottotreenin muualla. Onneksi hapenotto lienee asia, joka kaikkein nopeimmin nollasta nousee ylös. Ainakin nopeammin kuin lihaskunto. Ja ensikerralla menen myös vähemmän ruuhka-aikaan. Oli iltapäivästä kello 18 aivan täyteen ammuttu halli. Teki varmasti oman stressinsä väistellä mummoja ja pikkulapsia.
Huomenna taas ihan jotakin muuta.
Sain puolitoistavuotta sitten nipun liikuntaseteleitä. Niiden käyttöaika loppuu tämän vuoden kuluessa.
2. päivän suorituksena meninkin Tapiolan uimahalliin, ostin seteleillä 10 x sarjalipun ja kävin päälle vielä uimassa.
Vaan kylläpä minulla on heikko kunto. Happi loppui ensimmäisen kerran jo 10 metrin kohdalla. Oli pakko tarrautua altaanreunaan ja pysähtyä huohottamaan. Hapenottokykyni on aivan nollassa. Ja minulla kun on vielä se ongelma, että minä en kellu (uskokaa pois, minä en kellu, normaalit ihmiset kyllä kelluu), joten joudun pysyttelemään liikkeellä pinnalla pysyäkseni. Vuosien uimatauon jälkeen eivät lihakset oikein toimineet niin koordinoidusti, kuin takavuosina ja homma meni ihan räpiköinniksi.
Ihan muutama vuosi (no kymmenen vuotta) sitten tapasin käydä kerran pari viikossa vetäisemässä uimahallissa reilun kilsan lenkkejä ruokatuntisin ja viikonloppuisin. Aloitin kilsan lenkeillä, mutta kun uimataidon myötä uinti itsestään nopeutui, ja treeni tavallaan helpottui, niin päätinkin uida puolen tunnin lenkkejä. Pituutta kertyi loppuajasta 1100-1200 m. Ei mitään huippu-urheilijan tuloksia, mutta tavalliselle sohvaperunalle aika mukavasti. Ja nuo lenkit olivat vielä virkistäviä!
Onneksi tänäänkin loppuajasta vähän suoritus/hengitysrytmi alkoi löytyä, ja pääsin läpi 25 m allasvälin kerrallaan. En kyllä yhteensä montaa väliä saanut kasaan. Ennen ensikertaa (vielä tällä viikolla) teen jokin hapenottotreenin muualla. Onneksi hapenotto lienee asia, joka kaikkein nopeimmin nollasta nousee ylös. Ainakin nopeammin kuin lihaskunto. Ja ensikerralla menen myös vähemmän ruuhka-aikaan. Oli iltapäivästä kello 18 aivan täyteen ammuttu halli. Teki varmasti oman stressinsä väistellä mummoja ja pikkulapsia.
Huomenna taas ihan jotakin muuta.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Elämän makuinen joulukalenteri - 1. päivä
Imaginaarisesta joulukalenteristani luukusta 1. löytyy avaamaton lahjapaketti.
Aloitan Tapsan elämän makuisen joulukalenterin. Teen joka päivä jotakin oman elämäni kannalta positiivista, joka on vain aina jäänyt tekemättä. Isoa tai pientä, ajankohtaista tai "öh" ikuista.
Joulukuun ekaa päivää on jäljellä vain 39 minuuttia, joten ekan keksimiseen on jo kiiru. Hmm, vähän menee köyhäksi alku, mutta joka tapauksessa paketoin vielä tänään joululahjat, jotka jo suurimaksi osaksi on hankittu (ensimmäiset jo kuukausia sitten), ja pyörivät yhä nurkissa.
Otan muuten osaa krääsättömään jouluun tänä vuonna. Siksi ostolahjoja on menossa vain lapsille. Parit muut hassut ovat kierrätyskamaa.
Aloitan Tapsan elämän makuisen joulukalenterin. Teen joka päivä jotakin oman elämäni kannalta positiivista, joka on vain aina jäänyt tekemättä. Isoa tai pientä, ajankohtaista tai "öh" ikuista.
Joulukuun ekaa päivää on jäljellä vain 39 minuuttia, joten ekan keksimiseen on jo kiiru. Hmm, vähän menee köyhäksi alku, mutta joka tapauksessa paketoin vielä tänään joululahjat, jotka jo suurimaksi osaksi on hankittu (ensimmäiset jo kuukausia sitten), ja pyörivät yhä nurkissa.
Otan muuten osaa krääsättömään jouluun tänä vuonna. Siksi ostolahjoja on menossa vain lapsille. Parit muut hassut ovat kierrätyskamaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
