Hukattu iltapäivä

Ostin eilen kirpparilta DVD:n. Luulin kansikuvien ja tekstien perusteella ostavani indiegoottivampyyrielokuvan. Ei se sitä ollut, ohuttakin ohuemman juonen takaa paljastui ihan tyylipuhdasta prnoa. Ok, ehkä kannessa näkyi rahtusen enemmän paljaita rintoja, kuin indiegoottivampyyrielokuvissa yleensä, mutta se nyt meni mielessäni markkinoinnin piikkiin. Näyttelemisestä ei voi edes puhua.

Jäin oikein pohtimaan, kenelle tällaista tehdään. Kuka oikeasti viitsi moista roskaa katsoa, en minä ainakaan. Täysin hukkaan heitetty 2 h 46 min minun elämästäni. Puhumattakaan siitä eurosta, jonka leffa maksoi.

Kallup

Haluaaks joku tietää minkä hassun pikku mokan mä tein viimeistä edellisenä työpäivänäni raksalla kesällä 1988? Tarpeeks monta joota ja mä kerron.

Se vuotaa sittenkin

Tapahtumasarjasta Tapsa vs. keittiön viemäri on taas aika paljastaa uusi luku.

Minun keittiönihän remontoitiin viime kesänä. Se oli alkuperäinen 60-luvun köökki, kulunut ja osin varsin laho. Viemäri oli jatkuvasti tukossa, kaikki avausyritykset auttoivat parhaimmillaankin vain joitain viikkoja. Keittiö laitettiin siis ihan kokonaan uusiksi, TC toimi remonttimestarina, sähköt ja putket hoiti tietysti luvallinen sähköasentaja ja putkimies. Ihan hyvin meni, budjetti kuitenkin paukkui, joten tein yhden rahatilannetta korjaavan päätöksen: En ostanut tiskikonetta remontin yhteydessä, hankin sen vasta muutaman kuukauden jälkeenpäin, kun olin suunnilleen selvinnyt muista laskuista.

Tämä tarkoitti myös sitä, että tiskikonetta ei enää asentanutkaan ammattilainen, vaan... minä!

Tila tiskialtaani alla on erittäin ahdas. Keittiöni on jo lähtökohtaisestikin komero, eikä mikään oikea huone, kaapit ovat erityisen kapeita. Uusi viemäri koostui lukuisista muoviputken pätkistä ja oli aika heppoisen ja futuristisen näköinen kompleksi. Pöydän alle varattu tila riitti vain pienelle pöytätiskikonelle. Onnistuin toteuttamaan pääosan sen kytkennöistä ihan hyvin. Ottovesiliitosta tehdessä meinasin vahingossa sahata lämpimän veden putken poikki, mutta onneksi siitä pärkösi vain muutama putkea suojaava metallisäie. Sähkötyöt olivat ihan 'töpseli seinään' -asennusta, jossa minäkään en sentään töpeksi. Vähän piti johtoa kierrättää ja suurentaa allaskaapin seinien läpäisyaukkoja, mutta ihan ok. Pahimmaksi ongelmaksi muodostui poistoveden liittäminen uuteen viemäriin.

Jo ottovesiliitoksen kanssa jouduin pingottamaan viemäriputkia, mutta poistoliitos edellytti ihan kunnon väkivoiman käyttöä. Kun kovan rutistuksen avulla olin saanut kaikki letkut kiinni oli aika koeajaa tiskikone. Lopputulos oli surkea. Astiat olivat yhtä likaisia kuin ennen pesuakin, osa ei ollut edes kunnolla kastunut. Kyllä kannatti taas ostaa halvin mahdollinen kodinkone!

Koska kyseessä oli pöytätiskikone, sen vedenpoiston oli alunperin tarkoitus toimia ensisijassa painovoimaisesti pöydän päältä pöydän alla olevaan viemäriin. Käyttöohjekirjan mukaan poistoletkua ei pesutehon varmistamiseksi saanut nostaa yli 10 cm koneen asennustason yläpuolelle. Semmoinenhan ei tässä tapauksessa ollut vältettävissä, koska kone sijaitsi lattialla tiskipöydän alla, ei pöydällä. Poistoletku teki 50 cm nousun liittyäkseen viemärin vapaaseen liittimeen. Vielä koska tilaa oli allaskaapissa tolkuttoman vähän, olivat letkut aika tiukoilla mutkilla ja kasassa puristuksissa. Pienessä pöytäkoneessa ei ole sellaista pumppua, joka olisi moisista vettä saanut läpi. Jotain tartti tehdä.

No jotain sentään olikin tehtävissä. Tiskikonetta siirtelemällä ja reittejä ohjailemalla sain letkujen puristuksia pienemmiksi ja virtauksia paremmiksi. Tiskialtaan ylivuotoletkun kiinnitys oli viemärissä viitisen senttiä alempana kuin poistoletkun liitospaikka. Lisäksi ylivuotoliitos tuli sivusuunnasta, kun taas poistoliitos oli ylhäältä alas, poistoletku joutui siis tekemään vielä ylimääräisen yläkoukun. Vaihdoin liitokset päittäin. Ne olivat nyt keskenään väärän kokoisia, mutta 5 siitä. Koneen alle lisäsin 2 cm korotuslevyn. Poistoletku teki enää noin 35 cm nousun ja kas, konehan alkoi pestä astioita puhtaaksi :) Voittoko? Ei sentään vielä.

Kaiken tämän letkurukkailun seurauksena viemäri lakkasi taas vetämästä kunnolla. Ja mikä pahinta, kun tiskialtaaseen laski vettä, alkoi viemäri vuotaa allaskaappiin. Jos vesi pääsi altaassa yhtään nousemaan (ja nousihan se koska viemäri ei kunnolla vetänyt) se suorastaan lorisi sisälle. Yritin kiristellä ja tiivistää liitoksia, en pelkästään itse tekemiäni vaan myös muita, joita olin joutunut sorkkimaan. Sain vuodot suunnilleen aisoihin, ainostaan silloin kun altaassa vesi nousi, tapahtui vielä pientä veden tihkumista ja lorinaa kaappiin. Hölmö kun olen, päätin tyytyä tähän. Käytännössä lakkasin käyttämästä tiskiallasta muuhun kuin hyvin nopeisiin, muutaman sekunnin juoksutuksiin. Ja mikä ettei, tiskikonehan hoiti varsinaisen astioidenpesun.

Mutta olihan tilanne täysin kestämätön. Uusi keittiö oli heti vesivahinkovaarassa. Muutaman kuukauden kärvistelin, mutta kun allas jälleen meni täysin tukkoon, päätin kutsua putkimiehen takaisin paikalle. Ilta oli kuitenkin niin pitkällä, etten siltä istumalta voinut hänelle soittaa. Ehdin saada insinöörimäisen "osaan ite" intopuuskan.

Aluksi tyhjäsin koko allaskaapin tilan maksimoimiseksi. Sen jälkeen purin koko uuden viemärin, irroitin ihan kaikki osat erilleen. Nehän olivat muovia ja irroittaminen oli mahdollista käsipelillä. Sitten kokosin ja kiristelin koko järjestelmän alusta alkaen uudelleen kasaan. Oivalsin myös miksi ja miten putket olivat joutuneet väännöksiin. Sahasin kaappiin lisää tilaa. Tulos oli seuraava: yhden varmasti vuotaneen kohdan sain varmasti kiinni, yhden mahdollisesti vuotaneen kohdan sain varmasti kiinni, yhden mahdollisesti vuotaneen kohdan sain mahdollisesti kiinni ja yhden varmasti vuotaneen kohdan sain kiinni niin että se vuoti enää vain vähän. Lisäksi sain mutkalle pingottuneen viemärin ylimmäräiset jännitykset pois niin, että viemäri veti taas kuin minun unelmani maratonjuoksusta. Viimeisen pienen vuodon sulkeminen ei onnistu ilman koko tiskialtaan irroitusta, joten sen annan olla. Se tiputtaa vain ääritapauksessa ja vaatii vesipaineen nousua esim. uuden tukkeutuman vuoksi.

Tuli niin julmetun hyvä olo, että kävin koko loppuillan vähän väliä laskemassa vettä täydellä paineella altaaseen, ihan vain koska voin :)

Taas ne amerikkalaiset meitä huiputtaa!

Eikö riitä, että ne jo kavalsi meiltä Nokian? Posti nimittäin toi tänään DVD:n, amerikkalaisen uudelleenfilmatisoinnin Ronald af Hällströmin elokuvasta ”Noita palaa elämään”, ”The Naked Witch”, joka perustuu Mika Waltarin näytelmäkäsikirjoitukseen.

Itse elokuvasta; 150 vuotta sitten suunnilleen kaikkeen syypääksi todettu noita survotaan vaarna rinnassaan texasilaiseen suohon. Viimeisinä sanoinaan hän uhkaa palata ja tappaa kaikki surmatyöhön osalliset, jälkeläisineen tietenkin. Tilaisuus tuleekin nykyajassa (elokuvassa 60-luvulla), kun hömelö opiskelijapoika kaivaa noidan haudan auki. Ilkialaston velhotar pääsee riehumaan vapaasti ympäri maalaiskylää. Leffan kuvakuvakulmat ovat valitettavasti tässä vaiheessa sellaisia, että noidan hipiää ei osu filmille kuin vähän jaloista ja sitten olkapäästä ylöspäin, aina joku riivatun pensas tai aidanportti on blokkaamassa suloisempia näkymiä. Jo noin minuutin kekkuloimisen jälkeen noita saa ensimmäisen tilaisuuden kostolleen. Terävä kepakko kädessään hän kumartuu sängyssään nukkuvan nuoren neitokaisen ylle. Ja mitä tämä meidän noita tekeekään? Murhatyön? Verta roiskuvan penetraation? Ehei… SE VARASTAA ITSELLEEN VAATTEET! Siis leffan nimi on ”The Naked Witch” ja se on nakusillaan enintään minuutin! Pottuilua! Riiviömäistä petkuhuiputusta! Mikä virasto on vastuussa amerikkalaisista noitaelokuvista? Nyt meni kyllä elokuvailta pilalle.
Minä soitan Obamalle!

Oman varaston metsästäjä

Olen tehnyt omasta kellarikomerostani löytöjä ennenkin, mutta tämänpäiväinen vie kyllä voiton kaikista.

Minullahan on ollut menossa sellainen "Tyhjää kämppääsi" -buumi, asunto kun on hiljakseen täyttynyt aivan kiusallisen ahtaaksi. Olen viimeisen parin vuoden aikana jo myynyt ja lahjoittanut pois useita tuhansia sarjakuvia. Sittemmin laajensin tyhjäyksen koskemaan kaikenlaista muutakin roinaa, joista suurin osa onkin tietysti ollut jonnin joutavaa. Esimerkiksi tänä aamuna meni kierrätykseen kaksi isoa pussillista vaatteita, eilen roskikseen kolme. Hankin pari viikkoa sitten kuukaudeksi pöydän Konalasta kirpputorilta. Se on harmillisesti ollut vähän hiljainen kirppis, mutta onneksi kauppa nyt jotenkin sentään käy. Vien sinne päivittäin muutaman uuden tavaran, ja siivoan samalla myyntipöytäni. Asunnon puolelta se kaikkein turhin on jo viety, joten kävin tänään kaivelemassa kellarista lisää.
Yksi kellarin kirjahyllytaso oli talvella romahtanut Finnconin scifikirpikselle menevien kirjalaatikoiden painosta, en ollut tehnyt sille mitään, koska sen alapuolella oli pääosin vain samanlaisia kirjalaatikoita. Mutta nyt myyntirojua etsiessäni päätin samalla laittaa sen kuntoon. Tyhjäsin roinat käytävälle ja poistin hajonneen hyllyn. Huomioni kiinnitti se, että alimman hyllytason ja lattian välissä oli reilun kymmenen sentin rako, joka oli kuitenkin edestäpäin suljettu kynnyslistan tapaisella, mutta leveämmällä laudalla. Sain jonkinlaisen Bon Voyage -tunteen, että olin nähnyt tämän ennenkin. Poistin loputkin kamat ja naputin irti alimman hyllylevyn, ja sieltä se paljastui. Viinakätköni!

Useita pulloja 1998 vintage Samppanjaa ja 2003 vintage Bordeaux punkkua.

Herttileili sentään. Muistan, kuinka punkkuja ostettiin aikanaan iso läjä Petri P:n johdolla, koska Bordeaux 2003 oli poikkeuksellisen hyvää vuosikertaa, ja meillä oli tilaisuus saada halvalla. Minulla kun ei ole viinikaappia ja jääkaappiin ei tietenkään mahtunut (eikä se mikään viinin säilytystila olekaan), joten jemmasin pullot kellariini. Piilotin ne huolellisesti satunnaisilta kellarirosvoilta, mutta näköjään unohdin ne sitten itsekin.

Mitäköhän noilla pulloilla nyt tekisi?

Kerrankin oikeassa paikassa

Vuorossa vähän vanhempi tapaus vuodelta 2008. Petri kuvasi elokuvaa ”Atlantiksen jumala”, jossa minullakin oli pieni pahiksen rooli - kolmas natsi vasemmalta. Leffa oli tieteisfantasiaa, se kertoi Jouni Kaartisen seikkailuista tarunhohtoisessa Atlantiksessa. Jouni Kaartinen tunnetaan myös varhemmasta elokuvasta Saturnuksen sotavaltiaana.

Minulla oli elokuvassa tehtävänä vartioida ovea. Velhottarelta näkymättömyysjuomaa saanut Jouni Kaartinen kävi kimppuuni, jotta pääsisi ohitseni. Alkuun yritin huitoa näkymätöntä hyökkääjääni nyrkeillä, mutta nopeasti rojahdin tyrmättynä maahan. Koskapa en ole todellisuudessa mikään varsinainen keijukainen, maahan törmääminen sattui oikeasti aikas saablaristi. Venäytin siinä toisen rintalihakseni ja iskeä täräytin vielä isovarpaani lattiaan. Jäin kohtauksen jälkeen hetkeksi istuskelemaan ja katsomaan muita kuvauksia, ihan vain, jotta kipu ehti vähän laantua.

Kotona totuus sitten paljastuikin. Riisuin kengän varovasti jalasta. Minulla oli mustat sukat jalassa, joten päällepäin ei näyttänyt mitenkään pahalta, mutta sukkaa riisuessani totesin sen olevan aika tahmainen. Toden totta, sukka ja kenkä olivat ihan veressä, niin oli tietysti varpaanikin. Kynsi oli ihan musta ja revennyt. Eipä siinä silloin enää mitään ollut tehtävissä. Jalka oli jo sen verran turtunut, että enemmän sattui se lihasvenähdys.

Aamulla tilanne oli pahempi. Varvas punoitti ja kävely oli lähes mahdotonta. En yrittänytkään lähteä töihin vaan nilkutin päivystyspoliklinikalle. Pienen (pitkän) odottelun jälkeen pääsin lääkärin pakeille. Näytin varvastani ja lääkäri kysyi, mitäs minulle oli tapahtunut. Vastasin niin kuin asia oli: ”Näkymätön Saturnuksen sotavaltias antoi turpiin. Nyt tarttis saada vähän sairaslomaa.”

Lääkärin meni aika hämilleen, mutta sai hän sitten sentään sanottua: ”Olet tullut ihan oikeaan paikkaan.”

Pakkopaidan sijasta sain onneksi antiseptista voidetta ja tulehduskipulääkettä, kunhan olin ensin kertonut kyseessä olleen leffakuvauksen. Taiteen tekemisen totesin kuitenkin tämän kokemuksen perusteella niin tuskaisaksi, että päätin jättää sen jatkossa tyystin ja keskittyä tekemään pelkkää roskaa. Aloin esimerkiksi kirjoittaa tätä blogiani.