Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 2. värikäs uimarengas.
Sain puolitoistavuotta sitten nipun liikuntaseteleitä. Niiden käyttöaika loppuu tämän vuoden kuluessa.
2. päivän suorituksena meninkin Tapiolan uimahalliin, ostin seteleillä 10 x sarjalipun ja kävin päälle vielä uimassa.
Vaan kylläpä minulla on heikko kunto. Happi loppui ensimmäisen kerran jo 10 metrin kohdalla. Oli pakko tarrautua altaanreunaan ja pysähtyä huohottamaan. Hapenottokykyni on aivan nollassa. Ja minulla kun on vielä se ongelma, että minä en kellu (uskokaa pois, minä en kellu, normaalit ihmiset kyllä kelluu), joten joudun pysyttelemään liikkeellä pinnalla pysyäkseni. Vuosien uimatauon jälkeen eivät lihakset oikein toimineet niin koordinoidusti, kuin takavuosina ja homma meni ihan räpiköinniksi.
Ihan muutama vuosi (no kymmenen vuotta) sitten tapasin käydä kerran pari viikossa vetäisemässä uimahallissa reilun kilsan lenkkejä ruokatuntisin ja viikonloppuisin. Aloitin kilsan lenkeillä, mutta kun uimataidon myötä uinti itsestään nopeutui, ja treeni tavallaan helpottui, niin päätinkin uida puolen tunnin lenkkejä. Pituutta kertyi loppuajasta 1100-1200 m. Ei mitään huippu-urheilijan tuloksia, mutta tavalliselle sohvaperunalle aika mukavasti. Ja nuo lenkit olivat vielä virkistäviä!
Onneksi tänäänkin loppuajasta vähän suoritus/hengitysrytmi alkoi löytyä, ja pääsin läpi 25 m allasvälin kerrallaan. En kyllä yhteensä montaa väliä saanut kasaan. Ennen ensikertaa (vielä tällä viikolla) teen jokin hapenottotreenin muualla. Onneksi hapenotto lienee asia, joka kaikkein nopeimmin nollasta nousee ylös. Ainakin nopeammin kuin lihaskunto. Ja ensikerralla menen myös vähemmän ruuhka-aikaan. Oli iltapäivästä kello 18 aivan täyteen ammuttu halli. Teki varmasti oman stressinsä väistellä mummoja ja pikkulapsia.
Huomenna taas ihan jotakin muuta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti