tiistai 26. elokuuta 2008

Ihana aamu - olisikin

Voiko ihanammin päivän enää alkaa?
Onko ihanampaa aamua kuin tää?
Silmäs kun sä aukaiset,
kohta ulos vilkaiset,
nousemista tahdot pitkittää.

Voiko ihanammin loikoilua jatkaa?
Onko ihanampaa tapaa niin kuin tää?
Päivä paistaa kirkaimmin,
linnut laulaa meillekin,
sulle kuiskaan vierellein sä jää.

Kuunnelkaas alkukielellä, on aika veikeä ;)
Äijä lienee kolmen nitron kyydissä. Kicsit szomorkás a hangulatom

Aamuheräämisen vaikeudesta kärsivät eivät paljon puolustuspuheenvuoroja kuule. Aamu-uniset tuomitaan suoralta kädeltä laiskureiksi ja talon hävittäjiksi.

Mutta kun se on vaikeaa, niin se on vaikeaa.

Itse uskoisin kärsiväni ns. ”myöhästyneen unen vaiheesta”. Se tarkoittaa selkokielellä suunnilleen tätä: kun normaalisti syvän unen vaihe saavutetaan nukkumisen alkupuolella, noin tunnin jälkeen nukahtamisesta, meikäläiset lipuvat sinne vasta aamuyön tunteina, neljän – viiden tunnin unen jälkeen. Se merkitsee myös sitä, että kun aamulla minun pitäisi nousta, olen kaikkein syvimmilläni unimaailmassa. Ja sieltä ei virkkuna nousta. Ei nousta. Ei nousta. EI! Tämä on Nukkumatin pirullisia kepposia. Auttaisikohan, jos laatisin nootin DDR:n hallitukselle?

Päinvastoin taas, jos minun pitää herätä kolmen – neljän tunnin unien jälkeen, olen heti virkeä, levollinen ja valmis päivän askareisiin. Lyhyet unet näkyvät kyllä illalla aikaisena uupumisena, mutta herääminen on helppoa.

Tätä aamuheräämisvaikeutta varten minulla on vuosien aikana ollut läjäpäin erilaisia tapoja taistella. Lukioaikana käytin kolmea eri herätyskelloa, joista ensimmäinen vain käynnisti nousun syvästä unesta. Se pärähti sänkyni vieressä ja oli helppo sulkea. Toinen kello soi tunnin kuluttua tästä, ja sen verran kauempana sängystäni, että jouduin nousemaan ylös sulkemaan sen. Usein tein jonkun aamutoimenkin tässä välissä, esimerkiksi kävin pesemässä korvani. Se onnistui, koska tiesin pääseväni vielä jatkaman uniani.
Viimeinen kello herätti jälleen tunnin päästä edellisestä. Se olikin sitten jo kohtuullisen siedettävä herätys ja lopullinen päivän aloitus.

Armeijassa ei moiseen temppuiluun ollut mahdollisuutta. Siellä käytin raakaa ”kerta rutina, eikä ainainen kitinä” -metodia. Heti herätyksen tultua hyppäsin zombina hoippumaan pitkin tupaa ja käytävää. Nousu tapahtui todellakin heti, sekunnissa herätyshuudosta. Pääsin itseni herraksi alle puolessa minuutissa, ja siihen mennessä hälinä ympärillä olikin niin hurja, että punkkaan ei ollut paluuta. Metodi oli miellyttävä kuin joka-aamuinen amputaatio. Peli jätti minulle vuosiksi hirveät painajaiset. Ajatelkaa nyt, aamu-uninen nukkuja näkee unta siitä, että pitää herätä! Kestämätöntä.

Nykyisin homma hoituu normiaamuina yhdellä kellolla, joka soi puolen tunnin välein, kunnes noustessani sammutan sen lopullisesti. Menetelmä on itse asiassa aika siedettävä. Tosin aamut joskus venyvät aivan mahdottoman pitkiksi. Ensimmäinen herätys tapahtuu 6:00, ja yleensä pääsen sängystä kokonaan ylös 7:30 tai 8:00. Mutta on aamuja, jolloin ylöspääsyä ei kerta kaikkiaan ole ennen yhdeksää. Töissä pitää korvat kovettaa aamuvirkkujen naljailuilta, mutta minkäs teet, minulle kyse on ylivoimaisesta asiasta.
Jos on pakko nousta aamulla (juna, tai jokoin muu odottaa varhaisella), laitan lisäksi kännykkäni soimaan jälleen niin kauas sängystäni, että joudun nousemaan sen sammuttaakseni.

Illan nukkumaanmenoajalla ole ollut kauheasti merkitystä. En yleensä nukahda, ennen kuin olen valvonut vähintään 16 tuntia.

Joskus olen tuuminut kokeilla myös ”nastoja sängyn vieren” -metodia. Mutta ehkei sentään. Sukathan siinä menisivät.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni, lastulevyseinän toisella puolella noita lukioaikaisia perättäisiä herätyskelloja ei ollutkaan ihan yhtä auvoista kuunnella, niin sama aamu-unisuuden vaiva kuin sielläkin pesi (kantasana pesiä, ei pestä). Olisi ollut mukavampi saada valita itse omat heräämishetkensä ;)
Eipä silti - yllättävän äkkiä ihminen oppii unissaankin viis veisaamaan parista ensimmäisestä pirinästä.

Rauta kirjoitti...

Se ei ollut varmaankaan kaikkein ympäristyöystävällisin menetelmä.

Sen sijaan (vielä mainitsemisen arvoinen) opiskelija-aikainen menetelmäni oli. Minä nimittäin en noussut aamuluennoille lainkaan.