Näytetään tekstit, joissa on tunniste Findom. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Findom. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. joulukuuta 2012

Kerrankin oikeassa paikassa

Vuorossa vähän vanhempi tapaus vuodelta 2008. Petri kuvasi elokuvaa ”Atlantiksen jumala”, jossa minullakin oli pieni pahiksen rooli - kolmas natsi vasemmalta. Leffa oli tieteisfantasiaa, se kertoi Jouni Kaartisen seikkailuista tarunhohtoisessa Atlantiksessa. Jouni Kaartinen tunnetaan myös varhemmasta elokuvasta Saturnuksen sotavaltiaana.

Minulla oli elokuvassa tehtävänä vartioida ovea. Velhottarelta näkymättömyysjuomaa saanut Jouni Kaartinen kävi kimppuuni, jotta pääsisi ohitseni. Alkuun yritin huitoa näkymätöntä hyökkääjääni nyrkeillä, mutta nopeasti rojahdin tyrmättynä maahan. Koskapa en ole todellisuudessa mikään varsinainen keijukainen, maahan törmääminen sattui oikeasti aikas saablaristi. Venäytin siinä toisen rintalihakseni ja iskeä täräytin vielä isovarpaani lattiaan. Jäin kohtauksen jälkeen hetkeksi istuskelemaan ja katsomaan muita kuvauksia, ihan vain, jotta kipu ehti vähän laantua.

Kotona totuus sitten paljastuikin. Riisuin kengän varovasti jalasta. Minulla oli mustat sukat jalassa, joten päällepäin ei näyttänyt mitenkään pahalta, mutta sukkaa riisuessani totesin sen olevan aika tahmainen. Toden totta, sukka ja kenkä olivat ihan veressä, niin oli tietysti varpaanikin. Kynsi oli ihan musta ja revennyt. Eipä siinä silloin enää mitään ollut tehtävissä. Jalka oli jo sen verran turtunut, että enemmän sattui se lihasvenähdys.

Aamulla tilanne oli pahempi. Varvas punoitti ja kävely oli lähes mahdotonta. En yrittänytkään lähteä töihin vaan nilkutin päivystyspoliklinikalle. Pienen (pitkän) odottelun jälkeen pääsin lääkärin pakeille. Näytin varvastani ja lääkäri kysyi, mitäs minulle oli tapahtunut. Vastasin niin kuin asia oli: ”Näkymätön Saturnuksen sotavaltias antoi turpiin. Nyt tarttis saada vähän sairaslomaa.”

Lääkärin meni aika hämilleen, mutta sai hän sitten sentään sanottua: ”Olet tullut ihan oikeaan paikkaan.”

Pakkopaidan sijasta sain onneksi antiseptista voidetta ja tulehduskipulääkettä, kunhan olin ensin kertonut kyseessä olleen leffakuvauksen. Taiteen tekemisen totesin kuitenkin tämän kokemuksen perusteella niin tuskaisaksi, että päätin jättää sen jatkossa tyystin ja keskittyä tekemään pelkkää roskaa. Aloin esimerkiksi kirjoittaa tätä blogiani.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kohtaaminen Urkissa


Näin viime yönä unta, että Scarlett Johansson tuli Urkin pubiin pyytämään pikkusikaria ja seurakseen tupruttelemaan. No minulla ei ollut, Urkistakin oli loppunut ja viereisestä sekatavarakaupassa (missä ihmeen sekatavarakaupassa?) ei myyty. Lähdin hätäisesti juoksemaan kohti läheistä ostaria ja taakse vilkaistessani huomasin, että Scarlett oli jo kyllästynyt odotteluun ja sytytti tupakkaa ihan muiden kanssa. Hiisi vieköön.

Tänään kävin Prismassa ostoksilla. Kun näin pikkusikarihyllyn, niin vaistomaisesti napasin kourallisen rasioita mukaani varuiksi. Kun Scarlett Johansson tulee minua seuraavan kerran sikarille pyytämään, herra paratkoon, minä aion olla valmiina.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Levyt täynnä hunajaa


Parisen viikkoa sitten Usvaleirillä äänittelin tieteiskirjoittajien itsensä lukemia novelleja, muiden mukana lukivat Boris Hurtta ja Anne Leinonen. Niistä olen muokannut Usva-CD:n, tai oikeammin Usva tupla-CD:n. Matskua on yli kaksi tuntia.

Valitettavasti levyjä ei vielä ole tarjolla kaikille, vain tekijöille, mutta eiköhän ne jossakin vaiheessa saada isoon jakeluunkin.

Tässä esimakuna oma novellini.
Novelli on Stepan Chapmanin innoittamana surrealistinen. Idea syntyi keskustelusta, jossa pohdimme, mihin haltijat oikein menivät Sormusten herran lopussa. Heitähän ei ole sittemmin tavattu, vaikka maapallolla ei enää ole tutkimattomia kolkkia, joihin voi laivalla karata. Mystisen katoamistempunhan tekivät myös dinosaurukset aikoinaan.

Käytettäväksi ei nautittavaksi, pahoittelen paikoin vulgaaria kielenkäyttöä, se on kuitenkin tarkoituksellista.


Lava täynnä hunajaa

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

Ketkä sen tekivät?




Finncon-Animecon conitea 2009 jälkikokouksessa.
Alkaen johtajasta myötäpäivään pöytää kiertäen: JukkaH, Iivari, Ella, Sini, Sari, Topi, Hanna, Taimi, Maija, JuhaA, Semmi, Sandi, Mekku, Pekka, Pasi, Otto.
Kuvasta puuttuvat ainakin Mira, Hannele, Kyuu, Tapsa, Eemeli, Sanna, Saija, Karo, JuhaS, VesaR, VesaS ja Lissu.

perjantai 26. kesäkuuta 2009

Valtavirtaa

Pistipäs tässä päivänä eräänä silmään hirmuinen mediaspefin määrä, jota telkkari juuri nyt silmillemme syytää.

Viikon elokuvatarjonta pääkanavilla (TV1, TV2, MTV3, Nelonen, Sub, Teema) 16.6-22.6 ja 23.6.-2.7.

Freaks
Aguirre - Jumalan viha
Manaaja
Pinokkio
MIB
Sky Captain and the World of Tomorrow
Masters of the Universe
The Return of El Malefico
Simone – unelmien nainen
Krull ja näkymätön vihollinen
Me Kostajat
Little Nicky
Godzilla kohtaa King Ghidorahin

Tri Jekyll & Mr. Hyde
12 apinaa
Kultainen medaljonki
Robin Hood – varkaiden ruhtinas
Hulk
Troija
Diabolik – mies mustassa Jaguarissa
Godzilla ja Mothra
Vahakabinetin arvoitus
Manaaja II

Näihin kun lisää Lostit, Xenat, Tähtiportit ja kaiken muun supernauturalin, niin alkaa tuntua jo hölmöltä sanoa, etteikö spefi olisi mediapuolella sitä valtavirtaa!

Just mun kaksi sadasosaani.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

ESC vedenalaisia natsizombeja metsästämässä

Escin retkue saapui pahamaineiselle Lippajärven uimarannalle puolenpäivän aikoihin. Aurinko ei nyt vallan paistanut, mutta onneksi ei myöskään satanut. Paikalle kerääntyi seitsemän urhoollista taistelijaa, Elina, Sanna, JukkaS, Juha, Peter, Antti ja Tapsa.

Leiri ykkönen perustettiin kuten oli suunniteltukin lähelle metsänrajaa, joSSa oli hyvä puolustautua vedestä nousevia natsizombeja vastaan. Fiilikset olivat korkealla.

Huomatkaa oikeaSSa alanurkaSSa sarja käteviä aseita, jotka on näppärästi naamioitu muistuttamaan grillausvälineitä. Tridentin terävyyttää saattoi vain ihastella. Varustuksesta kannattaa mainita myös Juhan bumerangi, sekä käytännön zombimetsästysopas "Kauhupokkari 1".

Vaan sään jumalat olivat meitä vastaan. Alkoi lievästi sanottuna sataa, eikä ensimmäistäkään zombihavaintoa oltu ehditty tehdä.



Ensimmäinen sade ei joukkuettamme hätkähdyttänyt. Vedentulon tauottua, sytytimme lämmittävän roihun, johon laitoimme samalla käristymään natsihoukuttimia. Pian levisikin herkullinen bratwurstintuoksu järven ylle. Varusteisiimme kuului runsaasti veroluokan III antizombiseerumia ja puolisukelluslaitteet. Tulen roihussa oli jotakin kiehtovaa...



Vaan uusi saderyöppy yllätti kesken kaiken. Paikan päältä löytyi aavemainen ja mystisin symbolein koristeltu vaja, johon linnoitauduimme sateelta suojaan. Tunsimme toki tällaisten vajojen vaarallisuuden (muistakaa Evil Dead), mutta siinä tilanteessa se vaikutti hyvältä ratkaisulta. Ehdimme samalla evästellä salaatteja ja grilliherkkuja.





Mutta tietäähän sen, kun ollaan ESCin retkellä, miten siinä käy. Tuskin oli outo sarvipäinen naama ilmestynyt grillituleen suu ymmyrkäisenä muSSuttamaan, kun jo ensimmäinen meistä sairastui. Ei ollut ensikosketus eläviin kuolleisiin natsizombi, vaan vajasta putkahtava escizombi (joka muistutti kovasti skottizombia).


Otus, joka ennen tunnettiin JukkaS:nä raahautui rannalle ja laituriin, jossa se yritti päästä järveen kaltaistensa joukkoon.


Onneksi meillä oli Karjalan III seerumia, jolla saatiin toveri pelastettua takaisin elävien elävien kirjoihin.

Sade senkuin yltyi ja koska vajaankaan ei voitu turvallisesti palata, päätimme tehdä strategisen uudelleensijoittumisen Peterin asunnolle, jossa saunoimme ja paistoimme hunajabanaaneja. Sen lisäksi valmistaudumme tulevien kahakoiden varalle - siis ihan vaan opetusmielessä - pelaamalla Xbox360:llä zombipelejä ja katsomalla leffan Flight of the Living Dead.


Että sellaista tänävuonna. Ensivuonna kenties jotakin Egyptihenkistä, jotta taatusti pysytään kuivina. Eikä Egyptistä muistaakseni ole kotoisin mitään erityisiä kummajaisiakaan. Escin päämaja kiittää ja kuittaa.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Kävelyllä hämärässä illassa

Tulevan Helsingin Finnconin innoittamana muistelen erästä viimekertaisen 2006 Finnconpäivän jälkeistä kotimatkaa. Perjantai taisi olla kyseessä. Ilta oli joka tapauksessa jo kohtuullisen pitkällä, eivätkä minulle soveliaimmat bussit enää kulkeneet.

Kävelin siinä aikani kuluksi Kallion suuntaan, suunnitelmani oli ottaa jokin taksi lennosta. Ihan hetkeen ei vapaata autoa sattunut paikalle ja ehdinkin talsia aika pitkälle Paasitornista. Hämärä oli jo laskeutunut, vaikka valoisiahan kesäillat olivat. Paikallisissa pubeissa meno oli riehakkaimmillaan ja se kuului kaduille saakka. Kadut itsessään olivat varsin autioita. Niinpä eräs nainen kulkureittini varrelta sattui silmääni jo varsin kaukaa. Koko päivän oli silmissä vilissyt mitä ihmeellisimmin pukeutuneita otakuita, joten tämänkään valopylvääseen nojailevan naisen asu ei heti erikoisemmin hätkähdyttänyt. Mutta mitä lähemmäs pääsin, sitä vähemmän hahmo muistutti päivän tyypillisiä japanilaisia lolitoja tai parrakkaita Sailor Moon -tyttöjä. Mustaa pitsiä ja kiiltävää nahkaa olivat ne varsin vähät vaatteet, jotka naisella oli yllään. Eikä hän tosiaan enää ollut mikään Alizée.

En tietenkään ryhtynyt edes arvailemaan, mitä hän oli naisiaan. Aikomukseni oli kunnollisen kiltin miehen tavoin kävellä ripeästi ohitse enempää tuttavuutta tekemättä. Mutta hänellä taisi olla muita ajatuksia, koska hän kohdalle ehdittyäni näki tarpeelliseksi ottaa pari askelta puolittain eteeni ja kysyä varsin ah’ sensuellilla äänellä, ”Hei kaunis poika, haluaisitko hyvää seksiä?”
Katsoin naista silmiin ja vastasin sen, mitä juuri siinä hetkessä ja tilanteessa ajattelin, ”Hanki rillit!”

Jatkoin häiriintymättä matkaani ja sain taksin seuraavassa korttelissa.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Neljäs neljättä

Eating Muffins in an Agitated Manner haastoi minut meemiin.

Meemi kuuluu näin:

1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.



Siinä se on, Jorma Ollian Hartioiden levynkansi. Tiukkaa punkkia joka sekunti.
-Mä en haluu mennä Kampin mäkkäriin
-Pienet tissit ja iso penis, siinä nainen mun makuun
-Pornoa Porvoossa
-Avaruusherpes
-Elämme kovin ahdingossa
-Laulu auringolle
-William Shatner

Saattaapi olla, että otan Yhteistyökokoukseen mukaan uusimman rokkivideomme.
Maistelun vuoksi pienet lyriikat:

Laulu auringolle

Aurinko vittu aurinko
Lakkaa saatana paistamasta
Mä haluun olla gootti
Baby mä haluun olla gootti
musta ja kalpea

Jeah baby, saatana
Lakkaa vittu jo paistamasta
Aurinko vittu saatana
Ammutaan aurinko alas
Loppuu saatana se kärvistely

Mitäpä sitä kuvaa kauemmas haastelemaan, bändiläisiä vahvistettuna Vesalla.
Vastuu jää lukijalle, The Voss Bender Memorial Blog, Sähköjänis, Avaruusajan päiväunelmia.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Enemmän tissejä kuin Tähtivaeltajassa

Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 5. piirustustussi.

Hoidin 5. päivän suoritukseksi rästiin jäänyttä Maketin albumin markkinointia. Niiden yksityiskohtia en julkisesti halua esitellä, mutta se voitaneen sanoa, että esimerkiksi Espoon kirjastoista albbari tulee lähiaikoina löytymään.

Albbaria on muutenkin myynnissä. Tuon sovittuihin scifitilaisuuksiin tai toimitan postitse. Ilmoitelkaa minulle. 10 € kappale + 2 € jos postitetaan.

Maketin – Makea mahan täydeltä

Legendaarisen Julkku- ja Escapepiirtäjän Markku Salosen uran varrelta kerätty 58 s. albumillinen scifi- ja fantasiasarjakuvaa ja pilapiirroksia.



Uusinta uutta – hervoton satiiri TV-sarjasta Safiiri ja Teräs


Ikimuistettavia paloja Julkusta vuosien takaa


Lisäksi mm.
-uran alkuajoilta, pitkä Nix-Outlive 1977
-Mike Sewage lyhäreitä 1988-1992
-kaikkien aikojen ROPE-sarjakuva Peluri 1988
-Antero Tappaja-asteroidi 2005
-parapsykologinen trilleri Haamu vs. Medio Corps
-Stendek: Pitkä-Horst yllättää (Vihdoinkin, kuka on Stendek!)

ja paljon muuta 50-vuotta täyttävän piirtäjän juhla-albumista.

Vain valikoiduista sarjakuvaliikkeistä
ja tilaamalla tapio. ranta-aho (miu) pp. inet. fi

10 € ja postitse toimitettaessa + 2 €. Tuon myös
sopimuksen mukaan Helsingin scifi- tai sarjakuvatapahtumiin. Tätä et löydä marketeista.
Kustantaja Espoon science ficion- ja fantasiaseura ESC

Nappaa omasi ennen kuin sinut napataan.

torstai 9. lokakuuta 2008

ESCON ohitse

Kiitos kaikille tekijöille ja osallistuneille. Pikaiset kommentit.

Escon sujui hienosti, paikka oli päiväsaikaan parhaimmillaan ihan täynnä uuden polven tekstinikkareita. Illasta väki odotusten mukaisesti vähän harveni ja vaihtui vanhempaan fandomiin.

Kirjoituskilpailun tulokset julkistetaan jollakin virallisemmalla foorumilla, mutta Vuoden espoolainen scifiteko -palkinto voitaneen kertoa täälläkin.

Palkinnon, ja Eppu apinan sai Espoon kirjasto. Kirjasto järjestää aktiivisesti toimintaa scifi- ja fantasiakirjallisuutta harrastaville. Lisäksi kirjaston genrevalikoimat saivat kiitosta monipuolisudestaan ja syvyydestään.


Sini vastaanotti palkinnon. Eppua päässee ainakin lähipäivinä ihailemaan Tapiolan kirjastossa.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Palmu teaser

Kävimme viikonloppuna TC:n, Ellan, Iivarin ja Ninnin kanssa tutustumassa Palmu-leffan yhteen kuvauspaikkaan. Tarkoitus oli tehdä koekuvausta ja ottaa traileria varten ensimmäisiä ottoja, mutta kameratekniikka petti. Ensisijaisesti kameran akku. Joitain kohtia sain kuin sainkin venyneeltä, vanuneelta, pätkivältä nauhalta pelastettua, ja niistä koostettuna teaseri. Olkaapa hyvä.

maanantai 15. syyskuuta 2008

Sarjisfestarit 2008

Sarjisfestarit ovat sitten tältä vuodelta ohitse. Loistotapahtuma. Kiitoksia etenkin Otto, joka vastasi kaikesta, Warda, joka hoiti kaiken ja Mari, joka sai kaiken näyttämään tosi coolilta. Ok, ehkä myös muutama muu uhrasi itsensä ja sydänverensä tapahtumalle, kiitoksia heillekin tasapuolisesti.

Tyylini mukaisesti en raportoi isoja ohjelmia tai isoista vieraista. Niistä ja heistä riittänee juttua muissa blogeissa ja muilla foorumeilla. Mutta pari pienempää tapahtumaa ansaitsee pienet muistelot.

Yksi kohokohta oli loistelias runonlausuntaperformanssi, jossa Vesa K. loitsi ilmoille muiden muassa Jorma Ollian hartioiden uusimpia Punk-runoja. Etenkin Pienet rinnat ja iso penis - siinä vasta nainen mun makuun -tulkinta sai yleisön vallan liikutuksen kyyneliin. Samoin vast’ikään Perliinin Bunkfestivaaleilla kategoriassa ”Fuck USA” ensimmäisen palkinnon napanneen Mä en mee Kampin Mäkkäriin esitys oli sykähdyttävä. Tätä on ihan pakko saada lisää.


Ninnin sarjakuvakoulussa muutuin kurssinkäyneeksi sarjakuvataiteilijaksi. Mitäs siitä sanotte? Tässä esimerkki piirtämästäni koko sarjakuva-alan ehkä uudistavasta ja mullistavasta sarjakuvastani Tenuttava jänö.


Vakavan ohjelman puolelta voisi mainita Tonin ja Grezenin jutustelu vuoden pienlehdistä. Olipa lavalle löydetty tosi nätti Enkeli ja tosi pelottava Piru, vieläpä osaavia esiintyjiä ja hyviä keskustelijoita molemmat.

Mangatyyliin vähyys pienlehdissä hämmästytti niin keskustelijoita kuin katsojiakin. Kun taas pornoa todettiin olevan vallan runsaasti. Vastoin Tonin vihjaisua, minä en todellakaan ole sitä moittinut – en tietenkään (mistä voi tulla edes idea, että minä moittisin runsasta pornostelua?) Olen kyllä taholtani kiinnittänyt asiaan huomiota ja ääneenkin sitä ihmetellyt. Seksi on tietysti päällimmäisenä nuorten aikuisten mielessä, ja onhan se väkivallan ohella helpoin tapa osoittaa "aikuisuutta" ja sitä kautta vakavahenkistä taiteentekoa. Tai sitten kaikilla tekijöillä ei vain ole taitoa tehdä oikeita käsikirjoituksia. Onneksi on Tiitu Takalon kaltaisia tekijöitä, joiden teokset nousevat huikean kirkkaina tämän keskimääräisen sopelluksen ylitse.
Hups, tämä meni nyt omiksi mietteikseni (ja moitteikseni), ei keskustelussa tällaisia puhuttu. Sitäpaitsi voi pornahtavaa sarjakuvaa tehdä taidollakin. Katsokaa vain Munabomberia tai Jopen uusinta!


Miinuspuolelle laitan scifipöydän myynnin. Sunnuntaiaamuna meni 10-12 välillä kaupaksi YKSI AINOA NAPPI. Kello 12-13 meni kaupaksi 2 nappia lisää, kun vähän painostettiin tuttuja. Onneksi iltapäivällä myynti lähti edes vähän rullaamaan. Huolimatta siitä, että olimme Pienlehtitaivaan ylivoimaisesti edullisin pöytä (kymmeniä laatulehtiä 0,5 ja 1 euron hintaan, samalla kun muut hinnoittelivat omiaan 3-10 euron välille) oli myynti ajoittain lähinnä surkuhupaisaa. No olihan tämä sarjistapahtuma, ja meillä myynnissä lukulehtiä, mutta kumminkin.



Iltabileet olivat hauskat, paitsi että joku sahasi lavalla sirkkelillä (kai se sellainen oli) koko illan, niin ettei musiikki kuulunut pöytiin saakka lainkaan.

Oli kaiken kaikkiaan loistelias tapahtuma. Toivottavasti Otolla ja kumppaneilla riittää kipinää pystyttää samanlainen taas ja vielä ensivuonnakin.

Kuvat piirtämisestä ja myyntipöydän takaa ovat Jani M:n ottamia.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Pysäköintisääntöjä

Nyt ei tapsailla, vaan viimoisen päälle noudatetaan sääntöjä. Nimittäin liikennesääntöjä.

Kuvissa on Hietaniemenkadun pohjoisreuna, eli katsontasuunta on Kampista Hietaniemeen päin. Tämäisen korttelin osuudella pysäköintiä ohjataan neljällä kuvassa näkyvällä liikennemerkillä, ovat kulkusuuntaan katsottuna järjestyksessä seuraavat:
-P - pysäköinti maksullista 9-19
-pysäköinti kielletty
-P - pysäköinti maksullista 9-19
-pysäköinti kielletty 7-18



Kortteli sattuu olemaan samainen, jossa HYSFK kokoontuu torstaisin, yleensä noin 18:00 alkaen. Tulen nykyisin paikalle enimmäkseen autolla, joten juuri nämä parkkipaikat ovat tulleet minulle tärkeiksi.

Mutta sellaista olen jäänyt pohtimaan, että pysäköintikieltomerkki kumoaa edeltävän P-merkin, eikös vain? Aika itsestään selvää. Tässä tapauksessa kiinnostavatkin nuo kaksi viimeistä merkkiä. Kun edellä pysäköinti on maksullista 9-19, ja perässä kiellettyä 7-18, myös tässä tapauksessa pysäköintikieltomerkki kumoaa P-merkin? Asiaa! Se tarkoittaa sitä, että kun pysäköintikielto kello 18 päättyy, eivät sen jäljessä olevat kaksi ruutua ole enempää kiellettyjä, kuin maksullisiakaan. Vai mitä?

Huomasin ja hyödynsin tätä viime torstaina ja aion ruutuja käyttää vastedeskin. Kuten jo sanoin, HYSFKin kokoontumiset alkavat juuri sopivasti 18:00 aikaan. Tuolloin on ylipäätään hankalaa löytää noilta nurkilta vapaata parkkitilaa. Nyt löydän peräti kaksi (yleensä joka kerralla) vapaana olevaa ilmaista ruutua.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Voi tapain turmelus!

Ostin vahingossa alkoholitonta siideriä.

Toivottavasti ystävien huumorintaju huomenna kestää.
Täytyypä muistella sitä vanhaa sanontaa, miten se menikään,
"Kyllä viinaa voi olla ilman kivaakin".

perjantai 22. elokuuta 2008

Lisää Paprikaa

Eilen ESC kävi Espoo Espoo Cinéssä katsomassa tanskalaisen elokuvan Vikaren. Olipa elokuva. Siitä huolimatta, että kyse oli teinikauhusta ja vieläpä genren pehmeästä päästä, ja vaikka kuva ei ennalta arvattavuuksineen tule Oscar-gaalaa sekoittamaankaan, oli leffassa jotakin loistavaakin. Paprika Steen. Hitsi, siinä oli pirullinen pahis - sijaisopettaja helvetistä. Lapset tuskin samaa elokuvassa näkevät, mutta jotakin outoa viehätysvoimaa Paprika uhkui. Hän oli minulle ennalta täysin tuntematon (sellainen tanskalaisen elokuvan asiantuntija kuin minäkin olen) näyttelijä – ohjaaja, jonka tuotantoon aion kyllä tutustua lisääkin. Ensimmäinen tilaisuus tulee jo sunnuntaina, kun Paprikan ohjaustyö Til døden os skiller esitetään Espoo Cinéssä.

Voi tapaus, huomasin tänään pohtivani, että pitäisiköhän vaihtaa seinällä Milla Jovovichin kuva Paprika Steenin kuvaan? Kummallista, eikö, Milla on sentään supermalli. Samalla tavalla sekoilin viimeksi, kun huomasin ihastuneeni Gilmoren tytöissä enemmän Lauren Grahamiin, kuin Alexis Bledeliin (onneksi Sin City palautti järkeni takaisin ruotuunsa).
Jos en tietäisi, että scifistit lakkaavat vanhenemasta kun täyttävät 25, olisin voinut luulla että minun maailmaani on hiipinyt outoja keski-ikäisen (hyi hiisi) arvoja.

Ja ihan asian sivusta, onnea Maijalle ja Johannalle 25 v syntymäpäivien johdosta :) Ja Nikolle myös, onpas tänään synttäriruuhkaa.

Lisää sivuraiteita, The Nuuksio Witch Project video löytyy nyt You Tubesta.

maanantai 11. elokuuta 2008

Pikagallup

Tehdäänpäs pieni pikagallup TÄYSIN satunnaisille vastaantulijoille. Mikä on ensivuoden tapahtuma, jota ei kerta kaikkiaan voi jättää väliin?




Hienolta näyttää. Jotenkin kummasti tuntuu, että ensivuonna Finnconissa 2009 eivät scifistit enää arkivaatteissaan huku animepukujen loisteeseen. Vai mitä luulette?

Kiitoksia ystävällisille gallupiin osallistuneille.

tiistai 5. elokuuta 2008

TARDIS - miten se syntyi

Ei se synny, ei se synnyttämättä synny. Ei synny synnyttämättä.


Mukana rakentamassa Pasi, Tuomas (Ilmarinen), Maija (Väinämöinen), Jenny, Tapsa, ja Juha. Muitakin varmasti oli, mutta vain mainitut osuivat näihin kuviin.



Teron ottama kuva Tardiksesta Finnconissa 2008.

Lisää Juhan napsimia kuvia rakentamisen eri vaiheista.

tiistai 29. heinäkuuta 2008

Maailman kahdeksas ihme - Jordan-lätkä Finnconissa 2008


Finnconissa 2008 järjestettiin Jordan-lätkäkilpailu, johon tietysti osallistui myös ESCin joukkue, nimeltään "Maailman kahdeksas ihme".
Kyse oli varsinaisesti yksilökilpailusta, mutta eipä se joukkuetta haitannut.
Kirjailijaa kunnioittavassa, mutta hänen tuotantoansa mielellään kaltoin kohtelevassa joukkueessame olivat tällä kertaa mukana:


Elokuvaohjaaja Carl Denham, New York,
Kapteeni Englehorn, Biskajanlahti,
Elokuvatähti Neiti Ann Darrow, New York
ja tietysti itse 8. ihme King Kong, Pääkallosaari.

Tehtävänä oli yksinkertaisesti pistää jordaneilla (viisi kappaletta) verkot tötterölle. Maaleista 20 p, ylämummosta 40 p, kirjan hajottamisesta 10 p, mailan hajottamisesta 10 p, maalivahdin (joka osottautui olevan itse Robert Jordan) turmelemisesta lisäpisteitä.


Joukkueestamme ensimmäiseksi tuleen astui Kapteeni Englehorn. Urhealla suorituksella ja pienellä pyllähdyksellä Kapteeni otti johtopaikan haltuunsa, ja siirtyi hetkeksi kameran taakse.


Toisena kentälle asteli Ohjaaja Denham. Ohjaaja teki alkuun muutamia tarkkoja täsmäsivalluksia ylämummoon, mutta päätti loppuvaiheessa luottaa lähinnä raakaan voimaan. Jälki oli sen mukaista. Vakuuttava kärkipaikka.


Seuraavana olikin vuorossa Neiti Darrow, joka aloitti suorituksensa näyttävästi korkokengissä. Mutta optimaalisen tuloksen takaamiseksi hän päätti lopulta luopua hankalahkoista "urheilu"jalkineistaan. Innokkaat joukkuetoverit heittivät kertaalleen hattunsakin areenalle (vai oliko se tuulenpuuska).


Viimeisipänä, mutta ei vähäisimpänä kaukaloon astui itse King Kong. Yleisön rytmikkäiden "Kong, Kong", huutojen saattelemana tämä jättiläinen heitti ensin mailan, sitten muut pelivälineet ympäri kenttää ja vähän ylikin. Tunnelma oli sykähdyttävä, ja katsomo haltioissaan. Suorituksen päälle maistui siemaus oman saaren mangomehua. Pitkän kuljetusmatkan aikana mehu oli päässyt vähän käymään, mutta hyvää se oli silti.

Vastustajiakin kentällä kävi.

Hyvistä suorituksista kannattaa mainita etenkin Jautero, Jouni (esciläisiä hekin), Tuomas ja Warda. Vahvoja olivat myös tamperelaiset Laura-Marja ja Jukka K. sekä Turun lahja kilpailulle Vesa ja tietenkin Ipa. Sen sijaan HYSFK:läiset olivat ihan kebab-kioskilla. Näin siitä huolimatta, että huhujen mukaan yhdellä joukkueen jäsenellä on tärkeitä ruumiinosia adamantiumista.


Kun tuomarit Janne ja Maria - jotka onnistuvat pitämään aisoissa jopa läpiketkun Denhamin - laskivat loppupisteitä, kokoontui tiimi "Maailman kahdeksas ihme" yhteiskuvaan.


Joukkueemme järkähtämätön viileys ja vankkumaton yhtenäisyys tuo helposti mieleen Keystone Kopsien sulavan dynamiikan.


Palkintoja pääsivät lopulta noutamaan voittajaksi yltänyt Tuomas, kakkonen Jukka, sekä Escin oma Ohjaaja, Pääkallosaaren löytäjä, King Kongin kesyttäjä Carl Denham. Valitettavasti kolmas palkinto piti sisällään kaikki Jordan pelivälineet.

Lopuksi vielä muutamia yleiskuvia. Kiitoksia Tampere, ensivuonna uudelleen Kaapelitehtaalla.


Kuvien räpsimessä auttoivat ainakin Mikael ja Jouni. Muutamat kuvat (kuten Keystone Kopsit) ovat Jauteron omaisuutta. Myös Kummisedän kuvia on mukana.