maanantai 8. syyskuuta 2008

Uunista valuu hirviö

Lupailin kertoa maailman huonoimmasta pitsareseptistä. Vähän narrasin, ei muistelemassani reseptissä ollut vikaa. Toteutuksessa sen sijaan oli ihan vähän.

Oikeasti huonoimman reseptin, jonka muistan, sain koulusta. Luokkamme oli kärttänyt kotitalousopettajalta, että tehdään pitsaa. Pitkän taivuttelun jälkeen hän sitten myöntyikin, paistoimme sitä köksäntunnilla. Siihen kuului muiden muassa tuoreita herneitä ja leseitä. Ok, tuoreet herneet ja leseet ovat tietysti omalla tavallaan hyviä, mutta pitääkö sitä hiton terveysvalistusta tuputtaa turmelemaan lasten toiveherkutkin? Kyse oli pitsasta, taivaan tähden. Siihen kuuluu salamia ja kinkkua ja jauhelihaa ja valkosipulia. Hiisi vieköön, jos vielä joskus päädyn viemään kukkia opettajalle, ihan ilkeyttäni korvaan ruusut tukulla terveellisiä raparperinvarsia.

Mutta palataanpas sitten siihen omaan heikohkoon pitsanpaistooni. Sen verran harvoin jaksan laittaa oikeaa ruokaa, että ajattelin tehdä kerralla vähän isomman pitsan, jotta siitä sitten riittäisi useammaksi kerraksi syötävää. Kaivoin käsiini jonkin reseptin, ties mistä peräisin, käsin se oli joka tapauksessa kirjoitettu. Siinä oli tarvittavat ainekset listattu numerojärjestyksessä.

1. ½ pakettia hiivaa
2. 2 desiä maitoa
3. 1 kananmuna
4. 2 ruokalusikallista öljyä
5. 3 desiä jauhoja

Lisäksi oli vielä täytteitä, kinkkua ja herkkusieniä ja jotakin. Mutta viis niistä tässä jutussa.

Jotenkin noin se meni. Mutta koska tosiaan ajattelin tehdä kerralla enemmän, päätin yksinkertaisesti tuplata kaiken. Tässä vaiheessa olisi reseptissä kannattanut olla kohta, joka kertoo jo alkuperäisen ohjeen mukaisen pitsan olevan kohtuullisen isokokoinen.

Sen lisäksi, että laskin kaikki ainekset kahdesti, jotenkin hämäännyin noista järjestysluvuista. Kuten jo kerroin, oli resepti kirjoitettu käsin ja järjestysnumerot paikoin sekaantuivat määrien kanssa. Siispä sen sijaan, että olisin käyttänyt kokopaketin hiivaa, luulin, että minun pitää tuplata 1 ½ pakettia. Laitoin siis taikinaan täydet kolme pakettia hiivaa. Maidon, öljyn ja kananmunan tuplaus onnistui niin kuin pitikin. Sen sijaan jauhojen kanssa meni taas metsään. Tuplasin 5.3 desiä jauhoja. Muistan kyllä ihmetelleeni jauhojen tarkkaa määrää reseptissä, mutta en antanut sen häiritä kokkaustani. Pyöristin määrän kuitenkin 11 desiin. Jauhoja kului yli paketillinen.

Näistä aineksista sitten sotkin taikinan ja levitin sen uunipellille. Malttamattomana kaverina en jaksanut odotella hiivan nousemista pätkääkään, vaan survaisin täytteet päälle ja pukkasin pellin uuniin. Siellä sitten alkoikin tapahtua.

Pitsa nimittäin alkoi mukavasti paisua. Ja sitten se paisui lisää. Sitten se paisui vielä lisää. Se nousi pelliltä parikymmentä senttiä, pursusi uunin seinämille ja uuninluukkua vasten. Rakosista sitä puski ulos jonkin verran ja uunilasiin se paloi kauniisti ja tiukasti kiinni.

Kun noin 20 minuutin kuluttua kävin herkkuani katsomassa, oli näky kuin elokuvasta Blob – valuva kuolema. Makoisaa hirviöpitsaani ei mitenkään päin saanut ulos uunista. Minun oli odoteltava puolisen tuntia, jotta uuni jäähtyi sen verran, että pystyin veitsellä leikkelemään pitsan pois. Höyläsin sitä ulos siivuina, kuin kebabia ikään.

Kukaan ei enää halunnut syödä minun pitsaani. Asiaa ei auttanut se, että olin unohtanut suolan taikinasta kokonaan. Sitä kun ei reseptissä erikseen ollut mainittu. Itse urhollisesti söin joitakin paloja, joihin oli sattunut taikinaan uponneita täytteitä. Vaikka eivätpä ne herkkusienet suolattoman limpun seasta paljon maistuneetkaan.

Tuosta tapauksesta alkaen olen pitänyt Keijon pitsapalvelua puhelimeni pikavalinnoissa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Tapsa.

Näin hauskaa mulla ei ole ollukaan vähään aikaan. Tuli naurettua lähes jokaisen lauseen jälkeen. Ja siitä syystä koko jutun lukemiseen meni varmaan 5 minuuttia.

TC

jukkahoo kirjoitti...

Onko nyt AIVAN VARMA, että Aleksi ei ole kaapannut tätä blogia kertoakseen seikkailuistaan salanimellä? :)

Samat sanat kuin TC:llä muuten. Putosin viimeistään suola-kohdassa kikattamaan kuin VanderMeerin Jeff.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä! Ääneen naurua seurasi, piristävää!

T. Vesa

Rauta kirjoitti...

Kiitosia kiitoksista. Mukavaa, että näitä muisteloita ja miettelöitä jaksaa joku lukea :)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt vasta huomasin että tuon pitäisi olla ruostetta. Hyvä joka tapauksessa.

TC

Rauta kirjoitti...

Joo, tämä on vähän sellainen rajatapaus. Ennemminkin ehkä pitäisi olla rautaa, mutta näin saan tarvittaessa mahdollisuuden kiistää kaiken :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä alan epäillä samaa kuin JukkaHoo - tämä blogi alkaa tosissaan kilpailla Kulmakunnan kanssa :D Joka tapauksessa on aina yhtä ilahduttavaa huomata, ettei itse ole ainoa tötöilijä kaveripiirissään - eikä edes pahimmasta päästä...

Anonyymi kirjoitti...

Luin tämän vasta nyt. Kylläpä nauratti selkävaivaista miestä ihan niin, että sattui. Ja uskokaa nyt, minulla EI OLE mitään tekemistä tämän blogin kanssa. Ei mitään.

Rautaa ja ruostetta murtaa kyllä kivasti sitä rauhallisen ja harkitsevaisen miehen kuvaa, jonka Tapsasta 27.10.2002 STK-klubin perustamiskokouksessa sain. Tai no, onhan se kuva murtunut jo useaan otteeseen...

Mutta joo. Mun köksäntunnit oli aika lailla samanlaisia. Muistan senkin tapauksen, kun tein mussakaa ja... jaa vai pitäisikö tästä jatkaa omassa blogissa, eikä tukea kilpailijaa? ;)