Neljäntenä päivänä lukemaan

Imaginaarisesta joulukalenteristani löytyy luukusta 4. kirja.

Minun tulee luettua aivan käsittämättömän vähän, etenkin huomioon ottaen harrastukseni. Mutta sen verran taidan olla ADHD, että minun on vaikeaa keskittyä kirjan mittaiseen haasteeseen.

Toisaalta keskustelin aiheesta yhden tutun psykiatrin kanssa (siis ihan small talkia oluen ääressä ;), hänellä on samanlainen ongelma. Hän tiesi kertoa, että lukeminen on aivoille kaksivaiheinen prosessi, ja aivojen tavat suoriutua niistä poikkeavat kovasti toisistaan. Ensinnäkin aivojen pitää tunnistaa kirjaimet lauseiksi, ja toiseksi ymmärtää lauseiden sisältö. Ja näiden yhteensovittamisesta niitä eroja löytyy.

Nopeat lukijat pystyvät prosessoimaan molempia simultaanisti, eli tekstin ja sen sisällön ymmärtäminen tapahtuu samanaikaisesti. Tällaiset ihmiset voivat lukea varsin häiriintymättä melkein missä vain. Kun taas toisilla (kuten minulla) nämä eivät tapahdu lainkaan samanaikaisesti. Ensin aivot tunnistavat tekstin, ja sen JÄLKEEN vielä selvittävät tekstin sisällön. Ensinnäkin lukeminen on hitaampaa. Toiseksi (ja tämä on se pahempi) lukurytmi häiriintyy tavattoman helposti, ajatus karkaa pienestäkin virikkeestä, ja kertomuksen sisältöön uppoaminen jää helposti vallan pinnalliseksi. Joskus unohdunkin mekaanisesti lukemaan tekstiä sivutolkulla, ilman että ymmärrän sitä lainkaan. Muutenkin hidasta lukemista pitää sitten toistaa hyppäämällä tarpeeksi monta sivua takaisinpäin. Lukeminen on haaste sekä lukijalle, että myös kirjalle, jonka todella täytyy jatkuvasti lunastaa paikkansa lukijan kourassa. Toisaalta hyvä kirja vastaavasti sitten palkitseekin ruhtinaallisesti.

No tätä yhteensovitusta voi kyllä lukemalla harjoittaa. Niinpä aionkin luukun 4. toimeksi tarttua yhteen aivan erityiseen kirjamessuilta hankittuun kirjaan, johon pääsyä olen kyllä varsin innolla jo odotellutkin; Tiina Raevaaran ”Eräänä päivänä tyhjä taivas”.

Ja vielä ennen kuin vuosi vaihtuu, aion nautiskella muutakin uutta kotimaista, Jani Saxellin ”Huomispäivän vartijat” ja J. Pekka Mäkelän ”Nedut” odottavat seuraavina. Kolme kirjaa kuussa on minulle (etenkin kesäloman ulkopuolella) varsin harvinaista.