keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Kun kaikki menee pieleen

Onko kohdallenne sattunut tapausta, jolloin kaikki menee pieleen? No niin on minullekin.

Olin matkalla kaverin firmalle, jossa minun piti tallettaa pätkä videokamerakuvaa omalle nauhalleni. Olimme sopineet, että tulen paikan päälle lauantaina ennen puoltapäivää.

Bussini lähti kello 11, ja sillä ehtisin perille puolisen tuntia etuajassa. Talsin pysäkille hyvissä ajoin, jotta en vain myöhästyisi kyydistä. Pysäkillä kuitenkin hokasin, että olin unohtanut tyhjän nauhani kotiini. Jouduin valitsemaan, joko palaan hakemaan sen, tai sitten ostan matkalta uuden. Ne eivät olleet ihan halpoja, ja niitä myytiin kolmen paketeissa. Kun nyt kerran olin hyvissä ajoin liikkeellä, päätin palata hakemaan nauhan kotoani. Samassa auto tuli ja pysähtyi kohdalleni. Heilautin kättäni merkiksi, että en ole tulossa kyytiin. Seuraava bussi tulisi puolen tunnin kuluttua, ripeästi kävellen ehtisin hyvin takaisin.

Kotiin päästyäni etsin nauhan käsiini, vain todetakseni, että se on ihan väärää formaattia. Minun täytyi joka tapauksessa käydä ostamassa uusi. Oli sen verran noussut hiki ripeästä kävelystäni, että kuvittelin takin olevan liikaa päälläni. Se oli tietysti virhe, jota en vielä silloin tajunnut. Kuuma johtui hoppuilusta, kevät ei suinkaan ollut muuttunut kesäksi. Takki nyt kuitenkin jäi ja minä lähdin takaisin pysäkille. Vaatimattoman odottelun jälkeen linja-auto 11:30 tuli, ja minä astuin kyytiin. Mutta… bussikortti ja kukkaroni olivat jääneet takintaskuun. Eipä auttanut kuin pyytää nolona anteeksi, astua ulos autosta ja palata hakemaan niitä. Nyt meinasi jo vähän ottaa pattia. Ei kun uusi edestakainen noutoreissu.

Ripeän uusintahaun jälkeen löysin itseni vihdoinkin kello 12 bussista. Tuohon aikaan kuljin arkisin bussilla myös työmatkani. Lähdin joka arkiaamu Konalasta ja vaihdoin Pitäjänmäellä toiseen, Espoon suuntaan menevään autoon. Noin niin kuin normaalisti. Nythän olin menossa Kamppiin ilman vaihtoja. Vaan kerropas se omista toilailuistaan vähän ärtyneelle minulle, joka vaistomaisesti nousi bussista pois tapansa mukaan Pitäjänmäellä.

Uskomattoman dorkaa. Paukutettuani päätäni pysäkkitolppaan, (samaan suuntaan, missä äskeisestä bussistani näkyivät enää perävalot) minuutin verran, päätin yksinkertaisesti rauhoittua ja jäädä odottelemaan seuraavaa autoa. Sellaisen oli määrä saapua 12:40. Varoitin puhelimella kaveriani, että vähän myöhästyisin. En viitsinyt sanoa olevani aika paljonkin myöhässä, ettei hän päättäsi siirtää koko juttua toiseen päivään. Puhelimeni piippasi jatkuvaa varoitusta heikosta akusta.

Bussi saapui 12:39. Hyvä enne, olin saanut minuutin aikataulua kiinni. Auto nylkytti aikansa, ja saapui Kamppiin vähän yhden jälkeen. Talsin viivasuorana Kampin Anttilaan viihde-elektroniikkaosastolle. Ei löytynyt nauhaa. Kävin Mustassa pörssissä, ei löytynyt sieltäkään. Myyjä vihjaisi, että sen verran vanha formaatti on kyseessä, että luultavasti vain Stockmannilta sellaisen vielä voisi löytää. Arvatkaapa, oliko kello jo paljon? Eipä siinä mitään, soitin kaverille, että vielä menee tovi, ja lähdin tallaamaan Stockan suuntaan. Puhelimeni tuossa vaiheessa hyytyi kesken puhelun, mutta mitäs siitä, olinhan saanut asiani sanottua.
Nauhakin löytyi, helpotus. Talsin takaisinpäin kaverini työpaikalle. Kello oli jo yli kahdesta, ja kyseinen toimistotalo meni lauantaisin kahdelta kiinni. En siis enää päässyt sisälle.

Mutta älkää vain luulko, että tämä jäi tähän! Ehei... nokkelana kaverina jäin odottelemaan, että joku työntekijä tulisi ulos, ja minä pääsisin livahtamaan samassa ovenraossa sisään. Näin kävikin. Ryhmä naisia tuli ulos, ja minä iloisesti heitä tervehtien astelin omistajan elkein sisälle aulaan. Hissi ei enää kulkenut ilman avainta, joten kompuroin porraskäytävään. Tein raskaan reissun rappusia kuudenteen kerrokseen, missä tiesin kaverini työpisteen olevan. Nythän vain oli niin, että en päässyt myöskään porraskäytävästä sisälle ilman avainta. Kokeilin kolkuttaa oveen muutaman kerran, mutta haudanhiljaisuutta sain vastaukseksi. Tartuin puhelimeeni - turhaan, sehän oli jo äsken sammunut virran puutteesta. Päästin pari ärräpäätä ja paukutin päätäni seinään minuutin verran. Ei kun matkaan takaisin alas. Nyt aloin jo itsekin uskoa, ettei homma tänään hoituisi.

Vaan pahin oli vielä edessä. Ulko-ovet olivat myös menneet kahdelta automaattilukkoon, enkä päässyt enää ala-aulasta pois. Uskomatonta. Siinä nökötin kuin tikku tortussa, pääsemättä aulasta yhtään mihinkään. Koko talo oli ilmeisesti jo täysin tyhjä.

Jonkin aikaa etsin muita ulospääsyreittejä, mutta ei sellaisia ollut. Joutuisinkohan odottelemaan teollisuusvartijoita? Se tarkoittaisi luultavasti pidätystä? Ehkä, mistä minä sellaista tietäisin. Päätin kuitenkin, että täältä on päästävä nopeasti pois. Ensin paukutin päätäni aulan pylvääseen minuutin verran, sitten istuin lattialle selvittämään tilannetta itselleni. Ajattele järkevästi – älä sekoa, ajattele järkevästi – älä sekoa.

Nousin ylös, ja aloin etsiä oven läheltä hälytintä, tai jotakin. Ei löytynyt, mutta siellä oli kyltti, jossa neuvottiin ongelmatapauksessa ottamaan yhteyttä vahtimestariin. Huh helpotusta. Paitsi… puhelimenihan oli edelleen tyhjä. Ajattelin, että kyllä se vähän levättyään kestää sen muutaman sekunnin, jonka tähän tarvitsen. Suunnittelin sanovani näin: ”Apua, jäin lukkojen taakse ....katu 12 A oven taakse, akku loppuu”. Ehkä tuo olisi onnistunutkin, mutta olin vast’ikään vaihtanut puhelintani, enkä heti muistanut uuden luurini pin -koodia. Ehdin juuri näpytellä sen kolmasti väärin, ja saada puhelimeni lopullisesti lukkoon, kun se myös lopullisesti virran puutteeseen mykistyi. Paukutin päätäni lasioveen minuutin verran. Alkoi myös pahasti pissittää.

No sitten tämä ylikylän MacGyver sai seuraavan ideansa. Aloin houkutella ihmisiä lasioven läpi lähemmäs, jotta saisin jonkun soittamaan minulle apua. Valitettavasti heilumiseni sai aikaan vain sen, että ihmisillä tuli entistä kovempi kiire karkuun. Vihdoin yksi vanhempi herrasmies tuli lähemmäs ja sain huudettua hänelle asiani. Kirjoitin puhelinnumeron lapulle ja näytin sitä ikkunan läpi. Herra soitti lyhyen puhelun ja huusi sitten jotakin, jonka olin kuulevinani näin: ”Joku lähtee tulemaan Järvenpäästä”. Herran pieksut, Järvenpäästä?? Olin niin äimänä, etten osannut solkata kuin lyhyen kiitoksen ja tuuperruin takaisin lattialle. Sieltähän menisi toista tuntia saapua avaamaan ovi. Paukutin päätäni lattiaan minuutin verran. Pissihätä oli jo aika kova.

Niinhän siinä sitten kävi, että reilun tunnin kuluttua talonmies Järvenpäästä saapui. Juuri ennen kuin ehdin sotkea itseni. Onneksi hän ei ollut pahantuulinen. Päinvastoin, viikonloppuhälytyksistä hän sai kuulemma 100 euron korvauksen. Minun piti vain maksaa käteisenä tai kuitata kirjallisesti, kuka maksaa. Rahaahan minulla ei ollut, joten kirjoitin tarjottuun kaavakkeeseen kaverini osaston, ”Research center” ja perään signeeraukseni niin epäselvästi, ettei sitä lukisi apteekkarikaan. Sitten ryntäsin ulos koristepensaan taakse ja aloin lorottaa. En ollut kovin suojassa, mutta hätätila oli liian kova.

Äsken vielä niin rauhallinen talonmies vetäisi tempustani herneen nenäänsä, ja alkoi huutaa. Kailotus tietysti keräsi tempulleni lisää huomiota ja katsojia. Jos siinä paikassa olisi ollut maanrako, niin tiedän mihin olisin vajonnut. Suoritin toimen kuitenkin loppuun ja lähdin talsimaan bussiasemalle. Taakseni katsomatta ja korvaani kiukkuiselle talonmiehelle lotkauttamatta häivyin pihasta. Alkoi sataa, harmi, että minulla ei ollut takkia, olisin voinut välttyä saamaltani flunssalta. Astuin ensimmäiseen bussiin joka vei edes suunnilleen kotini suuntaan ja päätin, että tätä tarinaa en koskaan kertoisi kenellekään.

4 kommenttia:

jukkahoo kirjoitti...

Aleksi, kyllä sulla alkaa olla näiden sun juttujes kanssa sellainen usk... Hetkinen, eihän tämä olekaan Kulmakunta!

Mahtavaa yhteensattumien rengastusta! Kerää koko sarja!!

Mustakuutio kirjoitti...

Huikeaa! Kerrassaan huikeaa! Kuin luku omasta elämästäni.

Ja kuka muka vielä sanoi, ettei näitä juttuja satu kuin minulle?

Oh, miten hauskaa.

Grezen kirjoitti...

Tuo on jo vedetty kyllä niin taidolla kuin vain voi! Totuus on usein tarua ihmeellisempää.

Pääsiäisnoita kirjoitti...

Ilmeisesti Tapsa vietät liikaa aikaa väärässä seurassa - olet saanut jonkinlaisen särmäisen Kuution levittämän kohellustaudin. Ei voi kuin toivoa, että tautisi menee ohi nopeasti eikä jätä jälkeensä pysyviä vammoja. Pääsiäisnoidankin lääkkeet tehoavat huonosti ym.kohellustautiin - geenimanipulaatioon kun noita ei vielä ole sortunut...