Tässä lyhyesti, mitä kaikkea ESCin kesäretkellä Nuuksiossa sattuikaan.
Matkalle liityttiin kaikista listassa mainituissa solmupisteissä. Minä ja Jouni nousimme junaan Leppävaarassa, Markus Jukka S. ja Sanna liittyivät mukaan Espoon keskuksessa. Jukka H. yhytti meidät jossakin kesken bussimatkan, ja Emma kävelymatkalta pääleiriin. Vielä Juha ja muutama muu löysi tiensä lerillemme omia reittejään.
Tietenkin mukanamme oli myös myös Dosentti Arimo Kaskelotti, joka esitteli meille legendaaristen elokuvien, kuten Saturnuksen Sotavaltias, Kalliovuorten Prinssi ja Atlantiksen Jumala, kuvauspaikkoja.
Dinosaurusten läsnä olosta oli runsaasti todisteita. Muiden muassa kyltti, jossa muistutettiin luontopolulla liikkuvista vaaroista, sekä raastettu puu, josta löytyi tyrannosauruksen puremajälkiä.
Dinosauruksia ei kuitenkaan nähty, ennenkuin piipahdimme Dosentin kanssa Saturnuksessa. Jo loppuu alakerran naapurin elvistely siitä iänikuisesta Latvianreissustaan, hähää. Tässä vastaamme astelee ilmielävä velociraptor! (Jos kuva ei "aukea", suosittelemme katsomaan elokuvan Saturnuksen Sotavaltias).
Pääleirillä oli alkuun hyvin rauhallista. Luonto oli kauneimmillaan, mutta maisemien mahtavuus ei kunnolla kameran kaksiulotteiselle muistikortille tallennu. Nämä näkymät pitää käydä kokemassa. Makkara ja moni muu krilliherkku maistui. Tunnelman piti arvokkaana hänen majasteettinsa "The King of Rock 'n' Roll" Elvis Presleyn muotokuva.
Siinä vaiheessa, kun aloimme häiritä itse Nuuksion Noitaa, alkoi leirillä tapahtua kummia. Ilmassa oli mustaa ja valkoista magiaa sekä nuotion savua. Minulle ilmaantui ennustajan lahjoja ja makkaravartaat leimahtivat kesken grillauksen palaviksi risteiksi. Yksi nuotiohalko ei suostunut kääntymään, vaikka sitä kuinka heitettiin ympäri! Filmikamera tallensi näitä kammottavia ennustuksia, outoja ilmiöitä, mystisiä talismaaneja, jne, jne.
Kuvattu filminauha ei esikuvastaan poiketen kadonnut, siitä lisää jossakin sopivassa tilaisuudessa. Juuri nyt en vain ole ihan varma, missä se on. Paitsi lyhennelmänä You Tubessa. Suurin osa matkalle lähteneistä pääsi hengissä takaisin sivistyksen pariin. Ekat jatkot olivat Leppävaarassa, vanhassa kantapaikassamme Harakanpesässä. Mahdoliset toiset jatkot sitten vielä... ties missä. Kiitos mukana olleille. Ensivuonna uudet kujeet. Paljon on puhuttu Leppävaaran kallioluolissa sijaitsevasta laboratoriosta, vieläköhän siellä on WWII sotilaita vahdissa? Ehkä otamme selvää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Olipas hurja reissu! Harmittaa kovasti että ei päästy mukaan, tosin Nuuksion noita taisi olla täälläkin asialla, lapset olivat riivattuja joten oksensivat koko yön. Ilman manaajaa kuitenkin selvittiin.
Lähetä kommentti