Taidetta koneisiin

Sarjisblogit ovat niin kovassa huudossa nykyisin, että täytyyhän minunkin. Hähää, kärsikää...

Suomenlinnan kesäretki 2008

Muutama kuva, Suomenlinnan scifistisestä kesäretkestä, joka oli toista kertaa (ekaa kertaa suunnitellusti) yhdistetty Risingin Suokki-miitin kanssa.
Kivaa oli. Pupujen maailmanvalloituksen tiedustelujoukot hyökkäsivät yllättäen paikalle. Hiltunen ehti joukkoineen suunnitella uudenlaisen elokuvaversion Sormusten herrasta ja loppumattoman väsytystaistelun päätteeksi shakkimatsikin ratkesi. Sukuelinten keskinäisistä vaihtospimuksista ei tahtonut tulla mitään, mutta aihetta jatkettaneen Finnconissa 2009 ihan paneelin voimin. Parin henkilön kanssa en harmikseni ehtinyt jutella, kun juutuin liian pitkäksi lepotuoliini. Lepotuoleista puheenollen, Veikon ja Markun kanssa käynnistyi huikea kilpavarustelu. Markku vei vielä voiton muhkean eväslaukkunsa ansiosta, Veikon vahvuutena oli mahtava jäävarasto. Mutta ensivuonna järjestän jotain vielä mullistavampaa. Hmm... mitähän riippumatto-kantajien vuokraus maksaa? Aleksille kiitos nimipäivätikkarista, ai että se herätti miellyttävästi kateutta.
Taisin saada pienen auringonpistoksen, alkoi niin pahasti heikottaa iltasella. Juu, tosi on. Heikotuksen syy tuli taivaalta, ei tölkistä. Tällaisten punapartaisten pisamanaamojen ei pitäisi hillua koko pävää auringossa, ei etenkään meren tuntumassa.




Tuolilleni ja limulleni löytyi todellista hauskaa hyötykäyttöä, kun päivän nuorimmat, Papu ja Lumi, ottivat ne leikkikäyttöön. Aina tämä tanskalaisen huvipuiston voittaa.

Kuvia on lisää Risingin albumissa


Sitten ihan asian sivusta, Hannan leipoma kakku Jukka Hoon ja Sarin tupareihin on esittelemisen arvoinen. Zum teufel, nam nam.

Ostovimman vallassa

Ostin auton.

Vau! Tästä oli jo puhetta viime viikolla joidenkin kanssa. Kauppa kuitenkin on tähän asti ollut ehdollinen, eli menopelin piti vielä läpäistä katsastus joko suoraan, tai ainoastaan kohtuullisen vikalistan kanssa. Se teki molemmat. Leima tuli kerralla, ja mukana tullut vikalista oli vähintään kohtuullinen - yksi polttimon vaihto ja lokasuojan ruostevaurion korjaus. Ruostevaurio on esteettinen, lokasuojahan voi olla vaikka muovista tehty, se ei ole korin kantavaa rakennetta.
Edellinen omistaja olisi saanut autokauppiaalta (ostaessaan uutta autoa) kohtuullisen korvauksen, jos olisi vienyt vanhan romutettavaksi. Lienee joku kierrätysverojuttu, jonka autokauppa olisi saanut hyödykseen? Mutta menopeli oli aivan liian hyväkuntoinen romutettavaksi. 19 vuoden iän takia se ei silti kelvannut jälleenmyyntimarkkinoille. No näinhän se meni kauniisti. Uusi vanha "Tapsamobiili" saapuu Helsinkiin ensi sunnuntaina (siis viikon päästä). Aion tuunata sitä liimaamalla joka puolelle Ninnin merirosvopuputarroja. Haluaako kukaan ajelulle?

Kirppareita ja divareita tuli taas kierrettyä oikein urakalla. Saaliiksi jäivät kirjapuolelta 4 Mars kirjaa (Taikajousen painoksia, joista yksi oli törkykallis, muut 8 e kappale), Ray Lorigan jokin vanha nuortenromaani, joka ei taida olla genreä, Harry Harrisonin "Aikakoneen saaga", Stanislav Lemin "Kuoleman planeetta", Asimovin "Alaston aurinko", Anu Holopaisen "Noitien Hovi" ja muutama kirja nuortenscifiä. Mars kirjojen jälkeen eniten maksoin Anne Leinosen ja Eija Laitisen ”Sagasta”.

Sarjiksista ostin Trumf 7 ”Sinitakit -Ruutipartio pulassa”, ”Ken Parker – Verta Lumessa” priimakuntoisena, pari ”Valhalla” albbaria, ”Natasha 2 – Kangastuksia taivaalla”, jokunen Lucky Luke, joilla korvasin loppuun luettuja kappaleita vanhempieni luona olevasta varastostani, kolme Tenavat pokkarien ensipainosta, mm. numero 1 ”Älä jännitä Jaska Jokunen” ja jotakin satunnaista tusinatavaraa.

Vantaalla ehdin viikkoa aiemmin poiketa parissa divarissa. Parhaasta päästä ostoksia olivat ”Tintti Tiibetissä”, 2. painos hienossa kunnossa, sekä uuden veroiset Loiselin Peter Pan albbarit ”Opikanoba” ja ”Myrsky”. Mukaan lähti myös kovakantinen ”Tervetuloa Jaska Jokunen” albumi ja Russ Manningin albbari ”Tarzan – Ajan kaivo”, joka on minulle kyllä jo toinen kappale, mutta kun se vaan on niin loistelias sarjis. Keksin sille jotakin palkinto-/ lahjakäyttöä.
Lähes samalle tasolle yltävä toisen mestarin Burne Hogarthin Tarzan albbari ”Loistava jalokivi – Matador” tuli myös mukaan. Kuten myös Zoom albumit 1 ja 6 (molemmat Navaho, eli Blueberry tarinoita), Juban Viivi ja Wagner n:o 2, Schtroumpf –lehden Enki Bilal numero (n:o 53) vuodelta 1983, siis ”Metsästysretken” ilmestymisen aikoihin julkaistu ranskankielinen lehti. Voi jos vielä osaisi kieltä.
Lisäksi pari amerikkalaista ilmeisesti underground/vaihtoehtolehteä jostakin 90-luvun alusta. Ja Sladdi 4, aidosti punkilta kuulostava kotimainen pienkustanne.

Säläosastolta tuli hankittua yksi Ghostbusters, Masi ja Lätsä 1971-2, sekä pari Pecos Billiä vuodelta 1972. Vielä päälle molemmat ilmestyneet Viisikko albbarit ja Jules Vernen ”Tsaarin kuriiri”. (Miksi hitossa nekin ostin? No ainakin olivat halpoja).

Sarjakuvien ulkopuolelta tarttui mukaan J. Pekka Mäkelän uusin ”Nedut”. Siitä kehtasi maksaa ihan kunnollisesti.

Huh, olihan siinä. Sitten loppuivat rahat. Oli sellainen ostovimma päällä, että rahaa olisi mennyt aivan loputtomasti. Tarjolla olisi ollut pinkka siistejä Lucky Luken kulta-ajan ensipainoksia asialliseen 5-6 euron kappalehintaan. ”Mutta kun ei rahat riitä jukolauta”.

Miten maksan auton, sitä en tiedä, mutta kirja- ja sarjisostoja on helpottanut se, että olen samassa ostovälissä myynyt muita sarjakuviani noin 150 euron edestä. Valitettavasti myynti on aina vähän ajoittaista, ostelu on jatkuvaa. Vaan eiköhän tässä nyt hetkeksi rauhoituta. Sarjisfestareilla menee kuitenkin taas holtittoman ostelun puolelle.

Löytöretkellä omassa kellarissani

Purin sitten perunalaarin. Mihinkäs syksyn sato nyt laitetaan?

Sain vihdoin aikaiseksi purkaa kellarikomerossani majailleen perunalaarin. Ei minulla siellä perunoita ollut, ja puhtaudesta päätellen ei edellisillä omistajillakaan sitten 60-luvun. Mutta turhaan se on vienyt tilaa ainakin sen kolme vuotta, kun olen nykyasunnossani majailut. Tarvitsin lisää tilaa kirjoille (eikö mahtava syy vaikka vähän siirtää seiniä naapurin puolelle?)
Kesäisenä aamuna varustauduin sahalla, vasaralla ja korkinavaajalla, ja laskeuduin kellariin paukuttelemaan talon hereille. Tämä potentiaalinen meluhaitta oli muuten se pääsyy, miksi olen purku-urakkaa tähänkin saakka siirtänyt.
Mutta melusta ei ollut juuri tietoakaan. Rakennelma oli suhteellisen lyhyillä nauloilla kasassa, ja laudat sain hyvin helposti, pienellä painamisella tai vähintään kevyellä potkaisulla niin irti, että lopullinen irrottaminen kävi ihan helposti vääntämällä. Vain yksi iso lankku, joka samalla oli kellariin rakennetun hyllykön yksi tukijaloista, vastusti niin, että vasaraa piti oikeasti kunnolla paukuttaa.
Puuha oli oikeastaan ihan mukavaa kesäaskartelua. Laarin purin kokonaisuudessaan irtopuiksi, joista vielä nypin kaikki naulat pois. Sain samalla itselleni ihan hyvän lautavaraston. Päätypaloja en purkanut pikkuklapeiksi, vaan sahasin ne vähän pienemmiksi puuralleiksi hyllyjen alle lattialle. Nyt uskaltaa laittaa lattiatasolle muutakin kuin muoviämpäreitä, pieni vesivahinko ei sieltä enää omaisuuttani turmele.

Tein samalla löytöjä. Laarin pohjalle olin laittanut kaksi bägiä golfmailoja! Mitä hittoa, omistanko minä kaksi settiä golfmailoja? Siltä näyttää. Toisen kyllä muistin, vaikka en ole kymmeneen vuoteen pelaamassa käynytkään. Mutta toinen setti oli unohtunut täysin.
Parempi mailasarjani on ”King Snake”, joka lienee halpaversio plagiaatti arvokkaasta ”King Cobra” –sarjasta. Kelpo mailoja ne kuitenkin ovat kaiken kaikkiaan. Erityisen ylpeä olen erikseen ostamastani harvoin nähdystä DI –mailasta (rautaykkönen eli driving iron), joka vastavalmistuneelle insinöörille oli aikanaan hyvin tärkeä hankinta.
Toinen laukku sisälsi vanhan ammattilaissetin. Ne olivat tosi huonoja aloittelijoille (kuten minulle). Mailat ovat flat plateja, eli lavat ovat tasaisen paksuja, painoa ei ole siirretty lavan reunoille, kuten mailoissa yleensä. Ne eivät anna yhtään anteeksi huonoa lyöntiä, osuman on tultava täsmälleen mailan keskelle. Toisaalta, jos niitä osaisi käyttää, olisivat ne paljon tarkempia, kuin perinteiset kehäpainotteiset pelivälineet.

Rakas heikossa hapessa oleva pontikkapannukin (Elanto II) tuli vastaan. Se ei tietysti ollut kauhean pölyn alle (lukekaahan tulevasta Marvinista Hulvadås –raportti) ehtinyt joutua. Olisin vienyt sen roskalaatikoihin, mutta en kehdannut. Ei siksi, mikä se on, vaan siksi, että olin sinne jo jonkun verran muuta taloyhtiön kotitalousjäteroskikseen kuulumatonta kellarirojua jo viedä.
Hmm.. olisikohan Teekkarimuseo siitä kiinnostunut? Pannulla kuitenkin tiputettiin takavuosina pahamaineista Jämeräntaipaleen Jäykkää aika määriä.

20 vuotta vanhaa Jämeräntaipaleen Jäykkää muuten vielä löytyi pullollinen yhden kaverini varastoista. Hän lupasi toimittaa sen minulle seuraavan kerran tavatessamme. Hitto, sen löydön rinnalla kalpenevat kaljasaavi ”Jönköpingin” konjakkitynnyritkin. Kadehdi Fyrkman.

Kitaroita löytyi kolme, mutta niistä lisää myöhemmin.

Sarjakuvahankintoja ja rakeita.

Olen tässä vaihteeksi tehnyt automatkan Vaasasta Helsinkiin. Matkalla poikkesin neljällä kirpparilla sarjisostoksilla. Mitäs jäikään käteen? No ei suuria mielenliikutuksia, mutta jotain kuitenkin.

Tarzanin poika 1971-2 irtosi teippailtuna eurolla. Nämä alkupään numerot ovat hentoa ja haurasta paperia kansiltaan, joten lehti oli kevyesti repeilleenäkin vielä ihan ostettavaa laatua. Jostakin syystä olen haalinut viimeaikoina Ghostbusters lehtiä, tosi siisti 1988-3 maksoi myös euron. Villi Jonne albbari 2, ”Orjalinnakkeessa” tarttui kyytiin edelleen eurolla. Kahdesta Biggles albumista piti maksaa kaksi euroa kappaleelta. Ihmesarja 10 "Hämähäkkimies" maksoi 3.50 €. Yhden Markosin (ensimmäinen numero) ostin tulevaa Finnconia varten, mutta se osoittautui virheinvestoinniksi. Muutenkin varsin risaisesta lehdestä puuttui keskiaukeama. No jaa, euron tappio, ehkä läpyskästä voi jotakin lehtilaatikon koristekuvaa tehdä. Huuli 1977-10 irtosi huippukuntoisena vaivaisella 50 sentillä, mikä teki siitä reissun onnistuneimman sarjislöydön. Vielä tytöille hankin euroilla kappale Aku Ankan taskukirjat silmäparia kohden.

Oheisostoina tulin hankkineeksi pari Carter Brown pokkaria (varhaiset numerot 4 ja 5) ja kaksi K.T. McCall pokkaria (7 ja 12). Neljän kirjan pinkasta köyhdyin yhteensä 2 euroa. Aijai näitä kansia. ”Lukekaa rukouksenne, Buchanan!” sanoi pistoolimies. ”Loppunne on tullut”.

Euron kirjapinosta ostin FAN sarjassa julkaistun Frank Herbertin Usvan. Lisäksi ostin edelleen Finnconia varten olkihatun parilla eurolla. Mitä ihmettä minä olkihatulla?? Saattepa nähdä.

Tuliko muuten vähän rakeita äskettäin? Kyllä tuli! Ohessa pari kuvaa auton pelleistä kimpoilevista jääpaloista. Tällaista tapahtui Helsingissä kesäkuun lopussa vuonna 2008.

80-luvun syke

Tapasin eilen vuosien, vuosien tauon jälkeen Jarin, hyvän kaverini 80-luvulta. Olipas mainiota muistella kultaisia aikoja 1985-1988, jolloin murtauduimme lapsuudesta aikuisuuteen. Se oli vielä sitä brezneviläistä aikaa, jolloin ei ravintoloissa, ainakaan Vaasassa, ollut terasseja, koska kukaan ei kuolemaksikaan halunnut tulla julkisesti nähdyksi juomassa alkoholia. Se oli myös aikaa, jolloin ravintoloihin AINA jonotettiin.

Kuviohan meni jotenkin näin.
Lauantaisin alkuillasta kokoonnuttiin jonkun (ydinporukkaan kuului pari Pasia, pari Juhaa, Mårtten, Jussi-Pekka, Jari, Kalle, Maikkeli, minä ja vähän kerrassaan kuvioihin alkoi liittyä myös tyttöystäviä, Anne, Heli, Betti, Maarit, Anki...) luokse ottamaan pohjia. Juotiin puoli pulloa Dry vodkaa, tai jos oltiin oikein fiinillä päällä, Finlandia vodkaa. Blandiksena joko Coca Colaa tai Spritea. Sitten lähdettiin jonottamaan ravintolaan. Satoi tai pakasti ja tuiskutti, ravintolaan jonotettiin. Mentiin joko Hankkenille, jossa kävivät myös kaikki kiltit tytöt ja pojat, ja jossa kukaan ei ollut iältään yli kahtakymmentä, tai Ribbanille (Caribbean Nights), jossa pyöri jopa 23…24 vuotiaita vanhuksia. Niissä juotiin sinisiä enkeleitä, ampiaisia tai bacardicolaa. Olut kuului puliukoille. Pukeuduttiin kokovalkoisiin ja väljiin pukuihin, tai sitten pastellivärisiin puseroihin. Kaikki yrittivät olla screduja ja julkisesti mollasivat niitä, jotka screduja olivat. Aivan erikoisina iltoina (kerran pari vuodessa) saatettiin käydä Waskian yökerhossa, diskon puolella. Siellä juomat vain olivat tuplahintaisia esim. Hankkeniin verrattuna. Myös Vaasanlaivoilla aika ajoin piipahdettiin. Edestakainen laivamatka Uumajaan kesti 9-11 tuntia ja lippu maksoi 10-40 mk, ihan ylihalpaa. Sinne lähdettiin joskus ihan suunnittelemattakin. Taxfree ja laivan ravintolahinnat olivat tuolloin vielä oikeasti edullisia. Autoissa pyöri kaseteilta Modern Talkingia, Dire Straitsia, Samantha Foxia, Sabrinaa tai Sandraa. Cindy Lauper oli kiintotähti ja Madonna tosi hot, mutta vain hetken muoti-ilmiö. Telkkarista alkoi näkyä ensimmäiset ulkomaiset kanavat (Ruotsin television 1. ja 2. ei meidän nurkilla laskettu ulkomaisiksi, ne lähettivät samaa soopaa kuin Suomen televisiokin), ensin Music Box, joka kuitenkin vaihtui Sky Channeliksi, jossa Pat Sharp, Gary Davies, ylihyvän näköinen Linda de Mol ja kumppaninsa DJ Kat juonsivat musavideo-ohjelmia.


Ennen kuin olimme ravintolaikäisiä, kävimme umpiruotsinkielisessä Åminnessa tanssilavalla. Emme me, tai ainakaan minä kauheasti tanssineet, hyvä jos viimeiselle hitaalle olin ehtinyt salaa tuodusta pullosta niin juopuksiin, että uskalsin jotain tyttöä lähestyä. Tai sitten (useimmiten) kävimme Maxissa (lieneekö ollut Maximillians), jossa perjantaisin oli k-15 limudisko, ja lauantaisin normaali disko keskiolutoikeuksin. Porukka oli molempina iltoina pitkälti samoja 16-18 -vuotiaita. Muistan elävästi, kuinka ostin Maxista 17-vuotiaana elämäni ensimmäisen ravintola-alkoholini. Myyjä ei kysynyt mitään, koska omistajaportsaridj oli jo päästänyt ohi, vaan kaatoi minulle pullon olutta tuoppiin. Maxissa saattoi juoda olutta, koska muuta ei saanut. Maksoikohan se 3.50 mk tai jotain.

Kello yhdeltä, kun ravintolat menivät kiinni (tosi on, ne menivät Waskiaa lukuun ottamatta yhdeltä kiinni), keräännyttiin torille. Scredut ylätorille ja punkkarit (mm. Klamydian kaverit) ja hevikansa alatorille. Siellä nuoriso palloili aikansa. Häiriöitä oli todella vähän (paitsi meluhaittaa), vaikka etenkin lauantaisin kaikki vähänkin tärkeät kaupungin 17-20 -vuotiaat olivat paikalla pikku juovukkeissa. Yhtään aikuista ei tuolloin torille uskaltautunut, jokunen poliisiauto partioi kylläkin. Lopulta kahden nurkilla illan kuskiksi joutunut heitti porukan Svennan kautta (käsittämättömäksi superhitiksi muodostunut laitakaupungin grilli, josta sai lounaslautasen kympillä) koteihinsa. Tai sitten käveltiin, takseihin ei kenelläkään ollut varaa. Puoli kolmeen mennessä ylätori oli täysin tyhjä. Alatorilla saattoi vähäisesti riekkuminen jatkua.

Jestas, se oli aikaa. Mutta kuten eilen kaverini kanssa totesimme, vaikka se jälkeenpäin on tuntunut lähes koko elämältä, sitä kesti vain tavattoman lyhyen jakson, kolmisen vuotta?? Lukion puolesta välistä siihen, kun porukka oli pariutunut ja hajaantui opiskelemaan ympäri Suomea (ja vähän Ruotsiakin). Ja vaikka kontaktit ovat viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana olleet olemattomia, ovat he minulle edelleen hirmuisen tärkeitä ja rakkaita ihmisiä.

Taidan kutsua tyypit joku viikonloppu meille korttia pelaamaan.

Samaan aikaan pyörin toisessakin porukassa. Monin verroin hurjemmassa, Paparin (Pappilanmäen) jengissä. Siihen liittyi oleellisesti Baltic -rommi, rommiviina, olut, Juice, Bruce, Eput, The Doors, The Who, Deep Purple vs. Beatles, Ford vs. Opel, taiteilu, hämyily, amerikkalaiset autot, cruisaaminen ja elämän alkaminen vasta yöllä. Mutta siitä ehkä joskus toiste.

Se oli aikaa, jolloin Helsingissä scifimafia oli muodostumassa, mutta oma elämäni sykki vielä tiiviisti Vaasassa.

Varpusparvi, Pottamaakari ja Pallokorva

Kolme arvoitusta. Keskimmäisen kirjoitin aikoinaan eräälle keskustelufoorumille, mutta tulkoon nyt tännekin.


1. Sen seitsemän sukkaa

Velhokoululla oli lukukausi alkamassa. Pottamaakarikin puki itseään valmiiksi avajaistilaisuutta, ja lajittelusaappaita varten. Lajittelusaappaat eivät sietäneet eriparia olevia sukkia.
Muuten Pottamaakari oli valmis, mutta kaikki sukat olivat vielä laukussa, ja laukku ulkona rattaissa. Laukussa oli 6 punaista, 7 sinistä ja 9 mustaa sukkaa. Sen verran oli pihalla pimeää, ettei Pottamaakari pystynyt erottamaan sukkien värejä toisistaan.

Kysymys: Kuinka monta sukkaa hänen oli minimissään otettava laukusta mukaansa, jotta saattoi olla varma, että mukana on ainakin yksi samanvärinen pari avajaisiin puettavaksi.


2. Velhokokelaat

Sikakyöstin velhokoulun kolme velho-oppilasta, Varpusparvi, Pottamaakari ja Pallokorva, suorittivat viimeistä loppukoettansa. Koe suoritettiin siten, että kokelaat juoksivat pimeään huoneeseen ja ottivat sieltä laatikosta summanmutikassa hatun päähänsä. Laatikossa oli kolme sinistä tähdillä ja kuunsirpillä koristettua velhonhattua ja kaksi valkoista luppakorvilla varustettua aasinmyssyä. Pimeyden takia kukaan ei voinut tietää kumman lakin itse tai toiset olivat päähänsä laittaneet.
Saatuaan päähineensä päähänsä kukin kiirehti seuraavaan pimeään huoneeseen, jonka lattialla hehkui hennosti jonossa kolme seisomapaikkaa edustavaa lattiamerkkiä. Merkeille mentiin seisomaan jonoon nenät samaan suuntaan.
Valot sytytettiin kun viimeinenkin kolmesta kokelaasta ehti paikalleen.
Katsesuunnassa seisoi arvokkaana itse arkkimaagi Sikakyösti.

Etummainen jonossa ei nähnyt omaa, eikä muiden lakkia. Keskimmäinen näki edessään seisovan oppilaan lakin, mutta ei omaansa. Takimmainen näki molempien edessään seisovien lakit, mutta ei tietenkään edelleenkään omaansa.

Loppukoetehtävänä oli kertoa arkkimaagi Sikakyöstille, kumpi lakki itsellä päässä oli, velhonhattu vai aasinmyssy.

Ne, jotka vastasivat oikein, selvittivät loppukokeen ja valmistuivat velhoiksi.
Ne, jotka vastasivat väärin, karkotettiin koulusta velhotaidot riistettyinä ikiajoiksi lettosuolle sontiaisia pyydystämään.
Ne, jotka eivät uskaltaneet tai halunneet vastata lainkaan jatkoivat koulua vielä yhden lukukauden, ennekuin pääsivät uudelleen yrittämään loppukoetta.
Sillä ei siis ollut väliä, kumman lakin oli laittanut päähänsä, vaan sillä TIESIKÖ itse kumpi lakki päässä oli.

KYSYMYS: Nämä kolme kokelasta siis kiiruhtivat tehtävän läpi, koska tiesivät, että ensimmäisenä Sikakyöstin eteen ehtinyt sai valita paikkansa jonossa. Minkä paikan nopein heistä valitsi, etummaisen, keskimmäisen vai takimmaisen paikan? Miksi?


3. Superkoira

Oli alkamassa rakettivaunujen kilpa-ajot. Koska oli Jabban 100 syntymäpäivä, oli tapahtuma erityisen iso ja juhlallinen. Rata oli rakennettu kulkemaan Tatooinen sijasta Endorin kuun ympäri päiväntasaajaa pitkin.

Kisaan oli rakettirekien lisäksi päästetty Teräsmiehen koira, joka tunnettiin nimellä Superkoira. Superkoiran häntään oli kiinnitetty tiuku, joka kilahti aina, kun Superkoira teki ohituksen. Ja aina kun Superkoira kuuli kilahduksen, se kaksinkertaisti nopeutensa.

Matka oli kilometreissä 2 000 * ajon osallistuvien alusten määrä.
Kierroksia ajettiin puolet osallistuvien alusten määrästä.

Superkoira lähti matkaan minutin muiden jäljessä nopeudella 1 km/tunnissa. Ensimmäisellä kierroksellaan Superkoira ohitti 5/7 kilpailijoista. Kuusi ensimmäistä ennen ensimmäisen kierroksen puoltaväliä.
Sinä aikana kuin Superkoira oli toisella kierroksellaan, tapahtui kisassa kaikkiaan yhteensä 28 ohitusta.
Puolet raketeista kulkivat koko kisan ajan vakionopeudella. Puolet siten, että nopeus lisääntyi tasaisesti matkan edetessä. Vain Superkoiralla oli epälineaarinen nopeus.
Kaikki olivat ajaneet vähintään kierroksen ennen kuin Superkoira aloitti viimeistä kierrostaan.
Superkoira oli toisena aloittaessaan viimeistä kierrostaan.
Ohitukset tarkoittavat tehtävässä sekä kierroksella ohittamista, että sijoituksen muuttamista.

KYSYMYS: Mikä oli Superkoiran loppunopeus maaliin tullessa?